Siirryin tänä vuonna kasvimaanhoidosta ruoantuotantoon. Nautiskelin maan hoitamisesta palstaviljelmällä ja Tuusulassa yhteisviljelykokeilun pelloilla.

Tutustuin uuteen vuokrapalstaani rauhallisesti keskittyen lähinnä maaperän parantamiseen kateviljelyllä, pavuilla ja viherkatteen viljelyllä. Aari jo valmiiksi mehevän multaista kastematoja vilisevää maata riitti kasvattamaan noin 50 kiloa pottuja, härkäpapuja, pensaspapuja, köynnöspapuja, sokeriherneitä, silpoydinherneitä, kesäkurpitsoita, mahtavia makeita porkkanoita, kelta- ja punasipuleita, erilaisia salaatteja monen kuukauden tarpeiksi, retiisejä, mustaherukoita, lanttua, iisoppia, timjamia, mäkimeiramia, basilikaa, persian apilaa, kehäkukkia, ruohosipulia ja aiemmin istutettuja perennoita.

Kylmäkellari pursuaa nyt juureksia, hilloja, soseita, mehuja ja kurpitsoita. Kaksi pakastintamme ovat tupaten täynnä paitsi palstan satoa myös metsien aarteita. marjoja, sieniä ja verkkoihin eksyneitä kaloja.

Ensi kasvukautena aion kehittää viljelymenetelmää yhä leppoisampaan ja intensiivisempään suuntaan hyödyntämällä entistä enemmän permakulttuuriperiaatteita. Kesäkurpitsoita ja tomaatteja odottaa jo kaksi kohotettua avaimenreikäpenkkiä. Koko palsta on tietenkin kätketty talviunille sateilta ja pakkaselta suojaan lehti, heinä ja olkikatteen alle.

Tuusulassa olemme eksperimentoineet kuinka vihannesomavaraisuuden saavuttaminen onnistuu kaupungin läheisyydessä viljellen. Oma Maa osuuskunnan kulmilla olemme viljelleet yhtä noin 100×40 metrin kokoista peltoa ja toista pienempää alaa. Hommaa on riittänyt mukavasti ja oppia kertynyt valtavasti. Satoakin on tullut niin runsaasti, että suurin osa siitä on yhä pellolla. Osa sadosta menee osuuskunnan kautta myyntiin esimerkiksi vasta avattuun Kallion Oma maa kauppaan ja osan pidämme me viljelijät.

kuva: Jouko Kämäräinen

Voit lukea yhteisviljelykokeilustamme lisää Elonkehän sivuilta. Kunhan olemme saaneet rakennettua maakellarin ja kannettua sadon sisään onkin reipashenkisten kekrien aika. Siitä onkin sitten hyvä rauhoittua jakoajalle mietiskelemään mennyttä vuotta ja haaveilemaan tulevaa.

Ei ole hienompaa kuin myllätä maata pitkän talven jälkeen. Mullan tuoksu sormissa, aito matojen löytämisen ilo ja katteen muodostaman uuden mullan rakenteen ihailu.

Vaihdoin palstaviljelmäni kaksikertaa suurempaan koska potut ja sipulit tahtoivat loppua jo marraskuussa. Hitaan pintamaan kuohkeutuksen lomassa olen ehtinyt istua pläntilläni iltaa tiluksia katseella mitaten, kirjoja lueskellen ja mätäjoen varren yölaulajia kuunnellen.

Tänään istutimme muksujen kanssa perunat ja rakensimme raksan jätetiiliskivistä jykevän grillin. Maissit maistuivat hyviltä kuokkimisen ja puuhaamisen päätteeksi.

Rehu- ja lihateollisuus löysi viimeisessä (viides) klipissä esiteltävän heimon. Lue lisää: Sademetsää Suomen lihatiskeillä – WWF Suomen raportti

Christien tutki sikateollisuutta kolme vuotta selvittäen mihin kaikkeen sianruhoa käytetään. Tiesitkö, että sianluulientä käytetään saippuasi ja shampoosi valmistukseen tai, että leipätaikina paranee siankarvoilla?

TEDxAmsterdam: Christien Meindertsma from TEDxAmsterdam on Vimeo.

Aamulla aloin voida aamiaispöydässä pahoin lukiessani kuinka sikoja kohdellaan Suomessa.

“Maatalouden verkkopalvelussa opastetaan yhä vetämään kivekset reippaalla otteella ulos niin, että kivesnuorat katkeavat…Eviran ylitarkastaja Sari Salminenkaan ei osaa sanoa, mitä kielletyllä kudosten repimisellä tarkoitetaan. Salmisen mukaan kysymys ei ole valvonnan kannalta merkittävä.”

Salminen on hyvä ja kysyy kivekset omaavilta tutuiltaan onko niiden irti repiminen niin merkittävää, että sitä tulisi valvoa. Hän saattaa yllättyä vastauksesta. Toinen kysymys on se, tulisiko toisten skrebuja sorkkia edes laillisin keinoin. Varsinkaan kun laki sallii täysin moraalittoman toiminnan.

Vaihdoin kansalaisjärjestöä jota tuen kuukausiavustuksella ja jätin lihat ostamatta viikonlopun kalareissulle. Täytynee alkaa hämmentämään yhä enemmän näitä herkullisia kasvisherkkuja.

Fillaroin aamulla töihin ja huomasin radan varressa vanhemman herran keräävän koristepensaista marjapoimurilla pulleita mustia marjoja pyörätiellä oleviin ämpäreihin.

Ovat kuulemma aronioita joita voi syödä sellaisinaan mutta hän tykkäsi tehdä niistä kylmäkellariin soseita. Terveellisempiä kuin mustaviinimarjat. Lähikirjaston johtaja vinkkasi iltapäivällä reseptikirjaa lainatessani, että venäläiset uskovat aronian auttavan krapulaankin. Melko superia siis.

Ei auttanut, oli pakko käydä santsaamassa lasitölkkejä ja säilykepulloja ja ostaa lisää sokeria ja pussillinen sitruunahappoa (apteekista saa).

Illan hämärtyessä poimin parikymmentä litraa näitä ihmemarjoja joiden luvataan parantavan ja auttavan lähes kaikkeen flavonoidien, hivenaineiden ja muiden ihmeaineiden avulla. Lähijunat kirskuivat marjastajan ohi ja iltalenkkeilijät ja ohikulkijat kummastelivat, että mistä he ovat jäämässä paitsi.

- Mitä marjoja noi on?

-Aronioita joista saa helposti hyvää hilloa ja tuorepuristettua mehua.

“…aroniasta että pihlajasta tehdyt hillot ja hyytelöt menevät huomattavasti paremmin jos niihin lisää hyvää viinaa.”

Lähiruokaa ja luomua parhaimmillaan.

Tunnen itseni viileä hermoiseksi kaveriksi. Olen kyennyt hillitsemään puutarhureiden jokakeväistä istutushuumaa. Huuma käy ilmi ikkunanlaudat ja pöydät täyttävistä taimipoteista ja liian aikaisena kasvimaan kylvönä. Huumapäisimmät puutarhurit huumailevat huumassaan monivuotiset kasvit joka vuosi uuteen penkkiin.

Tänä keväänä olen ollut viileä puutarhuri. On kesäkuu enkä ole suoriutunut kevätkylvöistä. En ole myöskään rakentanut mitään ellei salkopapuja varten junttaamiani seipäitä lasketa rakennelmaksi.

Erilaiset herneet ja pavut odottavat vielä istutusta. Härkäpapuja olen tosin jo istuttanut rivillisen perunoiden seuraksi, sekä noin 60 metriä sinne tänne sissipuutarhurin salapenkkeihin.

Aion jatkaa syksyllä aloittamaani kateviljelyä. Tavoitteenani on parantaa maata siinä määrin ettei se vaadi enää lapiomuokkausta. Joutilaan puutarhurin unelma.

Julkaisimme WWF:llä puolivuotta valmistelemamme palmuöljypisteytyksen tulokset. Pisteytimme 59 merkittävintä eurooppalaista palmuöljyä käyttävää elintarvike- ja kosmetiikkayhtiötä niiden vastuullisuuden perusteella.

Suomalaiset elintarvikeyhtiöt eivät tulosten perusteella ole paljon korvaansa lotkauttaneet sademetsien tuholle. Eniten pisteitä kerännyt suomalaisyhtiö SOK sai vain 10,5 pistettä 29:stä. Surkeimmin pärjäsi ekomerkeistään tuttu Raisio.

Raisio sai 1 pisteen! Ei paljon Eloveena-tyttöä naurata, ainakaan tämä selityksen maku.

“…WWF:n mukaan Raision olisi pitänyt vastata kyselyyn joka tapauksessa.

– Testissä mitattiin myös sitä, onko aiemmin toimittu vastuullisesti ja miten toimittiin pisteytystä tehdessä, jolloin Raisio on valmistanut kasvirasvoja, WWF:n metsänhoitaja Sampsa Kiianmaa huomauttaa. [puhumattakaan siitä, että Raisio jatkaa Keiju-margariinien myyntiä vielä jatkossakin]

Hirvonen kuittaa arvostelun sillä, että WWF:n parin vuoden takaisessa selvityksessä Raisio pärjäsi hyvin…”

Kuitataanpa Raision väite kaksi vuotta sitten tapahtuneella:

“Tänään julkaistu raportti “Syökö suomalainen elintarviketeollisuus viimeisiä sademetsiä?” osoittaa, että suomalainen elintarviketeollisuus on pääosin piittaamaton asiasta…

…On hälyttävää, että 21 yritystä ei edes vastannut kyselyyn, vaikka emme julkista yritysten yksityiskohtaisia vastauksia, ja vain kaksi on ilmaissut tuottajalle kiinnostuksensa tuotantotapojen vaikutuksiin”, sanoo metsänhoitaja Sampsa Kiianmaa WWF Suomesta. “Palmuöljyn tuotanto saadaan vastuulliseksi vain, jos ostajamaat ja -yritykset vaativat sitä.”

WWF on luvannut olla kertomatta kuinka huonosti kukin suomalaisyritys pärjäsi pari vuotta sitten. Jos Raisio kuitenkin kokee pärjänneensä silloin paremmin kuin nyt, niin miksi se on muuttanut toimintaansa vastuuttomammaksi? Erikoista ympäristövastuunkantoa eikö? Antaisitko tästä kymmenen pistettä ja yhtiön ekomerkin?

Toisinkuin suomalaiset kilpailijansa, Unilever pärjäsi pisteytyksessä hyvin mikä todistaa, että yritys toimii hyvänä esimerkkinä ympäristövastuunhoidossa muille yrityksille.

Unileverin margariini on Floraa ja Raision Keijua.

Bloggasin pisteytyksen tuloksista ja siitä mitä sinä voit asian suhteen tehdä WWF Suomen Villi Planeetta blogissa. Ehdit vielä kuunnella Radio Suomen erinomaisen jutun aiheesta Yle Areenassa. Palmuöljyasia alkaa 3 minuutin jälkeen.

Rupattelin viime viikolla radiossa myös soijasta YLEX:n sivumakuohjelmassa: onko soijan syönti ekoteko vai epäteko?

Niin ja perjantaina kerroimme suomalaisten Stora Enson ja vuorostaan tehtaita Suomessa lakkauttavan UPM:n puuhista etelän nopeakasvuisilla puuplantaaseilla.

Tällaisia mietteitä täällä syyslomalla.

Kuva C Sampsa Kiianmaa/WWF

Me eurooppalaiset olemme siitä omituista sakkia, että syömme leipää. Perheemme ihastui kesällä tähän helppotekoiseen leipään niin, että ostamme kaupasta enää ruisleivät.

Tämä maalaisleipä on hyvää, se on helppo tehdä, eikä sen tekemiseen kulu kuin muutama minuutti aikaa. Ai niin, ja se maksaa vain parikymmentä senttiä kappaleelta. Aika halpaa luomuksi.

Sekoita kulhossa:

• 3 1/2 dl hieman kättä lämpimämpää vettä
• 1 teelusikallinen sokeria
• 3/4 ruokalusikallista kuivahiivaa

Odota kunnes pintaan nousee muutama kupla (noin minuutti). Lisää veteen:

• 7dl luomuvehnäjauhoja
• 3/4 teelusikallista suolaa

Sekoita ainekset suurinpiirtein tasaiseksi taikinaksi. Älä huolestu jos taikina vaikuttaa löysältä. Jätä taikina pyyhkeellä peiteltyyn kulhoon nousemaan.

Anna taikinan muhia ainakin kaksi tuntia. Voit sillä välin vaikka lukea hyvää kirjaa tai tavata kaverin. Taikina paranee jos annat sen muhia jopa viisi tuntia. Taikinaa voi säilyttää pidempiä aikoja jääkaapissa.

Kaada taikina kulhosta jauhotetulle leivinpaperilla peitetylle uuninpellille. Muotoile yhä löysästä taikinasta noin leivän mallinen pallura. Ripottele pinnalle hieman jauhoja ja koristele muutamalla veitsen viillolla. Anna taikinan muhia vielä kolme varttia pyyhkeellä peiteltynä.

Lämmitä uuni 200 asteiseksi ja aseta sen pohjalle uunivuoka jossa on muutama desi kiehuvaa vettä. Höyry tekee leipäsi pinnasta rapsakan. Aseta leipäsi uunin alaosaan ja paista noin 35 minuuttia. Leipä on kypsä kun pohja kopisee kumeasti sitä koputtaessa.

Anna leivän asettua hetki pyyhkeen alla. Nauti.

Voit hakea vaihtelua ja ravintoarvoja korvaamalla muutaman desin vehnäjauhoista muilla esim. ruisjauhoilla. Kiitos reseptistä Pinja.

Kaupunkiviljely on saapunut Suomeen. Syyskuun lopulla ulkomaalaiset ja suomalaiset urbaanit farmarit kokoontuvat Megapolikseen pohtimaan ruuantuotannon mahdollisuuksia kaupungeissa. Ja hyväthän ne mahdollisuudet ovat. Tiedän kokemuksesta.

Kaupunkiviljely on muotia, mikä on hieno asia koska mikään ei tunnetusti ole niin tärkeää kuin kasvimaanhoito. Muoti-ilmiö voi kuitenkin sortua söpöilyyn Bobdylan-folkin tahdissa. Gorgeous!

Video – Kasvimaa pickupissa

Hemmetin cool ja hauska juttu, eikö? Mutta ei kovin tehokas tapa tuottaa ruokaa. Kattoviljely on jo tätä päivää New Yorkissa. Toiminta vaikuttaa jo pätevältä viljelyltä ja ruokaa on myytäväksi asti.

Video – Kattoviljelyä New Yorkissa

Vielä toistaiseksi kaupunkiviljely on hieno harrastus ja tuo myös ihan oikeasti vaihtelua ja ruokaa pöytään, mutta se ei ruoki kaupunkia. Maaseutu on siitä kiva juttu, että se tuottaa pöytäämme päivittäisen bulkkiruuan jota voi piristää mangoldilla ja muilla kasvimaan herkuilla.

Tulevaisuudessa asia voi olla toisin, jos puutarhapilvenpiirtäjät, kattokasvimaat ja omavaraiset vesiviljelmät ottavat tuulta siiven alle.

Ruuantuotantoa tulee tehostaa radikaalisti lähivuosikymmeninä. Urbaaniruuantuotanto tarjoaa geenimuuntelulle kovan vastustajan. Kaupunkiviljely on parhaimmillaan moninkertaisesti perinteistä, metsän raivaukseen perustuvaa, maataloutta tehokkaampaa.

Video – Puutarhapilvenpiirtäjät

Samalla pinta-alalla voi kaupungissa tuottaa järisyttävästi enemmän ruokaa kuin pellolla. Kasvit saadaan kasvamaan horisontaalisesti ja vertikaalisesti lähes suljetussa systeemissä, joka lannoittaa ja kastelee itse itsensä.

Kaupunkiviljelystä on kirjoitettu Suomessa aiemminkin. Täällä vinkkiä lavakuormurin pimppaukseen.