Palasin kolmisen viikkoa sitten töihin neljän kuukauden hoitovapaalta. Monet ovat olleet kiinnostuneita kuulemaan miltä tuntuu palata takaisin töihin. Suurin ero on rytmeissä.

Neljän kuukauden aikana ehdin sopeutua kodinrytmiin. Perheen parissa ja kotitöissä on eduksi jos pyrkii tasaiseen ja asioita ylläpitävään rytmiin. Asiat tapahtuvat säännöllisesti, syklisesti. Tavoitteena on ehkäistä häiriöitä päivien ja viikkojen turvallisessa toistuvuudessa. Kodinrytmi on rauhallinen. Kodinrytmi on luonnollinen sitä ei tarvitse opetella tai yrittää. Täytyy vain antautua. On kuin olisi päässyt viettämään aikaa Borneon metsärajakylään jossa kalastellaan aamupäivä ja hengaillaan loppupäivä. Päiväunet ovat luonnollinen osa kodinrytmiä. Sää ja vuodenajat tuovat kodin viikkoihin vaihtelua.

Palkkatöissä asioita ei ylläpidetä vaan kehitetään. Tulee olla aktiivinen, dynaaminen ja innovoiva. Työnrytmiä voi kuvailla sormien napsutuksella. Työnrytmi kulkee eteenpäin jatkuvaa kehitystä ja kasvua viitoittavalla janalla.

Uskon, että juuri näiden rytmien eron vuoksi työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen on niin vaikeaa. Yliaktiivista työrytmiä ei voi muuttaa luonnollisemmaksi kun kello lyö neljä. Illallakin ollaan tuottavia. Kuukauden kesäloma saattaa riittää rytmin palauttamiseen vaivoin.

Kiihkeään työnrytmiin antautuminen pitää kasvutalouden kaikkialle tunkevan koneen käynnissä. Se on kehityksen rytmi. Maapallon rytmi on rauhallinen, syklinen ja asioita ylläpitävä. Monet uskovat elämän luonnollisen rytmin olevan kuitenkin tuhoisa. Kasvutalouden sormia napsuttava, maapalloa repivä kone, vaatii jatkuvaa ponnistelua ja työtä. He uskovat ja uskottelevat elämänrytmin noudattamisen johtavan lamaan ja “totaalikatastrofiin”. Työn kuluttavaa rytmiä ylläpidetään jatkuvalla kriisillä ja sen uhalla.

Jaksaa jaksaa! On Pakko! Loputtoman lineaarisen kehityksenjanan päässä odottaa työläisen palkinto.

Lohduttavaa – että meidän ei tarvitse kuin rauhoittua ja antautua elämänrytmimme kantamiksi.

Pelottavaa – että Kriisin tahdintakojien rytmi soi niin voimakkaana niidenkin elämässä jotka tietävät elämän olevan jotain aivan muuta.

Annan hoitovapaalle viisi tähteä. Suosittelen.

Suomalaisen keskikuukausipalkka on reilu 2900 euroa. Se on paljon. Nelihenkinen perheemme on elänyt moisella monta vuotta, velkoja lyhentäen. Neljän hengen perheessä kolmen tonnin tulot riittävät enemmän kuin hyvin. Kolmen tonnin ruokarahat on saavutettu etu tällaiselle vanhalle opiskelijalle, siivoojalle ja lihatiskin palvelijalle. Hätkähdin Kuluttajatutkimuskeskuksen väitettä, että meidän pitäisi pärjätä 1500 eurolla kuussa.

“Voi vittu saatana!” tuumi Durruti oliivia mutustellen.

Miten ihmiset on saatu lannistettua hyväksymään moisen? Lalli-kansa. Jos mun lapsilta vietäis oikeus ruokaan… Saanen sytyttää autonrenkaan?

Suomalaiset vanhemmat himoitsevat lisää rahaa. Seiskassa listataan Suomen kalleimpia taloja ja naisten lehdissä esitellään rikkaita. Menestys on päästä seiskaan. Kilpajuoksu jatkuu. Tuho etenee.

Ei riitä, että perheellä on kaikki hyvin ja lapset saavat olla vanhempien kanssa. Menestys vaatii lisää rahaa! Iso valkoinen kivitalo. Julkkis remontoi sen meille sillä aikaa kun olemme toimistolla lukemassa sähköposteja. Sitähän suomalainen menestys ja tasa-arvo on, oikeutta olla poissa läheisten luota, lukemassa sähköposteja – aina – 24/7 email-elämä. Menestys!

Kenen menestys? Älkää laskeko mua mukaan! Minulle menestys on roheutta seurata omia arvoja ja tavoitella onnellista hyvää elämää yhteiskunnassa, joka tavoittelee nopeita fiksejä ale-laareilla.

Kansalaisten hyvinvointiin ja onnellisuuteen tähtäävä yhteiskunta tekisi kaikkensa tulojen tasaamiseksi. Tasa-arvo minimoi sosiaaliset konfliktit ja lisää koko yhteiskunnan yhtenäisyyttä. Seli seli, kiva haave, ei valtio voi tavoitella onnellisuutta. Reaalipolitiikka ja vaalirahat päättävät tavoitteet.

Ei? Mikä on mennyt vikkaan? Kekkonen? Lipponen? Katainen? Soininvaara? Edustavatko puolueet edes meitä?! Miksi sua pitäisi edustaa? Koetko, että et osaa itse ajatella vähintään yhtä rationaalisesti kuin Prismojen kaavoittaja, HOK-Elannon hallitus – eli kunnallisvaltuustosi?

On kuulemma naivia ajatella, että puolueet voisivat keskittyä edistämään onnellisuuttamme. Väittävät reaalipolitiikaksi. Tuntuu, että oemme sosiaalitunnuksia, jotka joko tuottavat tai kuluttavat heidän näpeissään olevaa valtaa, veroja – sitä veropohjaa …verotuloja verotuloja mutta miksi?

Juoksuttaako valtio meitä? Kenellä on isoimmat ja verovapaimmat firmat. Mikä valtio pystyy vääntämään kansalaisten oikeudet minimiin ilman mellakoita? Ranska häviää. Suomi voittaa, jos sinä häviät?

vanhasten valta perustuu siihen, että maksamme veroja kaikesta hyödyllisestä mitä teemme. Veroilla palkataan tuntematon hoitamaan lapsiamme ja juttelemaan vanhempiemme kanssa, koska emme itse verojen tuottamiselta ehdi. Kutsuvat tätä tehostamiseksi ja hyvinvoinniksi. Palkkatyön ulkopuolinen toiminta joka kehittää hyvinvointiamme laistostyötä paremmin on valtiolle arvotonta.

Vapaaehtoistyö, vanhempiesi omaishoito, lastenhoito, asuinalueen demokratian kehittäminen, kulmapuiston siivous ja vertaistuotanto kuten aikapankit ovat vanhasille arvottomia – paitsi tietenkin kaikki ilmaistyö puoluekoneistoille – sic!

Tuntuu, että elämämme arvotetaan sen perusteella tuoko se poliitikoille veroja, joilla häkämiesmänit voivat perustella johtajuuttaan, ostaa nato-ohjuksia ja vakuutella että valtion douppi on parasta vanhainhoitoa – valtion varoin tutkittu VTT-totuus. Tuntuuko samalta?

Verorahoja käytetään paikoin moraalisesti väärin, ja osalla tuotetaan palveluita jotka kansalaiset tuottivat ennen yhdessä. Nykyisin ihmisillä ei ole aikaa hoitaa yhteisön lapsia, kunnostaa ulkoilualueita tai sopia riitatilanteita, koska kaikki aika kuluu palkkatöissä tai kaupassa, josta etsitään kadonnutta sisältöä elämään. Se kadonnut sisältö on juuri palkkatyön estämä yhdessä tekeminen. Tekeminen jonka valtio on ominut itselleen.

Yhteisöjen itse tuottamat palvelut nostaisivat ja ylläpitäisivät ihmisten hyvinvointia sekä asukkaiden niiden tuottamiseen osallistuessa, että heidän niitä käyttäessä. Esimerkkejä tällaisista palveluista ovat esimerkiksi lastenhoito, koulu ja ulkoalueiden kunnossapito, juhlat, päätöksenteko, aluebudjetointi, konflitien ratkaisu jne. Isovanhemmat taas voidaan yhä nähdä osana perhettä ja yhteisöä, eikä laitoksiin sysättävinä tuottamattomina taakkoina. – Hesari haluaa että pysyt töissä

Työnteko ei ole menestystä. Työ on keino saada riittavästi eläntoa tärkeämpien asioiden tekemiseksi. Elämässä menestymiseen. Menestys on tavoitella omia elämäntavoitteita. Voisiko menestystä olla myös mahdollisuus taata vanhuksille ihmisarvoinen elämä johon ei kuulu tabuhumala? Minusta ihminen jolla on aikaa läheisille ihmisille on menestynyt.

Minulle rohkeutta on rajata kulutustani vastaamaan omaa oikeudenmukaista osuuttani. Yksi työkalu hamstraukseen opitun purkamisessa oli  sadan tavaran haaste. Haluan elää nämä muutamat vuosikymmeneni täysillä. Tavaran haaliminen on minulle merkki siitä, että ei elä.  Tavara täyttää jotain minkä tuntee puuttuvan, mielekkään elämän joka tuo onnea arkeen. Teen itse, parempaa asuinaluetta ja pyrin uudelleen luomaan höykytyksiä kestäviä sosiaalisia verkostoja. Pienin askelin. Lapsilla on toivottavasti myöhemmin parempaa tarttumapintaa elämään.

Minä, mun perhe, ystävät ja yhteisö, pidetään vielä muutama vuosikymmen hauskaa, tavoitellaan hyvinvointia ja pelastetaan maailma laspalmas-pullamössö-sukupolvelta!

kuva cc krystalc

EDIT: stilisoin tekstiä hieman jälkikäteen.

Suomalaisten perheet ovat pienentyneet ja asunnot kasvaneet. 60-luvulla jokaisella suomalaisella oli keskimäärin 14,3 neliötä asuintilaa. Vuonna 2008 asuintilaa tarvittiin jo 38,6 neliötä per suomalainen. Yli 40 prosenttia suomalaisista asuu yksin. Luku on käsittämättömän korkea ja selittänee osaltaan kasvanutta yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja pahaa oloa.

Asuntovelka on ikävä riippakivi jolla ihmiset jumiuttavat itsensä koko elämän kestävään oravanpyörään. Yritän säilyttää valinnan vapauteni ajankäytön suhteen minimoimalla velaksi elämisen määrän. Päätöksen johdosta elän keskimääräistä ympäristöystävällisemmin. Tarvitsen tavaroilleni vain kaksi neliötä enemmän tilaa kuin mitä 1960-luvun suomalainen tarvitsi.
“Aika hyvin.”, kaverini kommentoi.
“Riippuu mittarista.”, vastasin.

Olemme törmänneet käytännön ongelmaan ympäristöystävällisessä asumisessa. Tiiviiseen asumiseen ei ole Suomessa saatavilla huonekaluja. Yritin keväällä etsiä Murphy-sänkyjen myyjää, mutta turhaan. Kuka huomaisi tämän niche-markkinan ja toisi tarjolle kohtuuhintaisia huonekaluja tulevaisuuden kaupunkiasuntoihin?

Video – Huonekaluja pieniin asuntoihin

Video – Muokattava koti Hong Kongissa

Vuosi 2009 oli  häkellyttävä. Elämä tuntuu tosiaan olevan yhtä muutosta. Pienellä kannustuksella ja onnella muutokset ovat tapahtuneet parempaan päin. Muutosten suuruudet aiheuttavat ajoittain häkellystä.

Kotona kaikki siirtyivät 2009  liikkumaan kahdella jalalla ja jokaisella on nykyään omat hampaat. Kummatkin ovat äärimmäisen hienoja ominaisuuksia ihmisissä. Uudet leikit, mielenkiintoiset kysymykset ja uhmaikä tulivat kuluneena vuonna myös tutuiksi. Olin unohtanut kuinka hauskaa on käyttää hämisnaamaria ja kuinka paljon iloa pienissä asioissa on. Arki on monesti pienten lasten vanhemmille hieman haastavaa. Tänä vuonna lapset eivät ole enää yhtä pieniä. Jos vaikka pääsisi kesällä neppisradalle…

Harrastuksiin mahtui kuluneena vuonna paljon uuden oppimista. Luin valtavasti ja pyrin ottamaan opittua tietoa käyttöön. Yritin jakaa oppimaani myös entistä järjestelmällisemmin eteenpäin. Perustin yhdessä oppimista varten yrityksen, Vehmas Assemblyn.

Aloin katsoa kirjoittamista uudesta vinkkelistä. Voisiko näppäimistöllä naputtaa muutakin kuin sähköposteja ja blogia? Kirjoitin omakustanteisen ekirjan hyvästä elämästä ja onnellisuudesta.

Kesällä nautiskelin ruoankasvattajalle ihanteellisista ilmoista. Kasvit kasvoivat itsekseen sillä välin kun istuskelin lueskellen ja eväitä nautiskellen puutarhatuolissa. Kesä oli hieno.

Syksyllä vierailin useassa taidenäyttelyssä. Pablon näyttely Ateneumissa ja Botticellin näyttely Frankfurtissa olivat upeimmat. Eniten ajatuksia herättivät kuitenkin Koffin museossa olevat kapakkahupeja kuvaavat piirrokset. Hmmm

Asuinalueelle on saatu vipinää. Pohjois-Haagan kotisivujen toimittamisen ohella järjestin keväällä aluefoorumin Pohjois-Haagan liikenteestä ja syksyllä yhteisfoorumin Etelä-Haagan kanssa kaupunkipolkujen luomisesta. Lokakuussa järjestin Vehmas Assemblyn toimesta haagalaisille kurssin kansalaisjournalismista. On mukavaa ajatella, että aluefoorumien aloittaminen on ehkä osaltaan kannustanut Helkaa ottamaan Haagan osaksi miljoonaluokan Caddies-projektia yhteisön kehittämiseksi. 2009 oli hieno vuosi Pohjois-Haagalle!

Olen onnellinen lumesta. Lapset saavat vihdoin nähdä kuinka hauskaa talvella ennen oli.

Töissä kuluneen vuoden huippuhetki oli huhtikuinen hankematka Borneon sademetsiin. Reissu jätti minuun jopa vuoden aikana saavutettuja suojeluvoittoja suuremman kokemusjäljen. Työkaverit innostuivat bloggaamaan sademetsätiimin esimerkin mukaisesti. Hyvä hyvä! Työpostaukseni löytyvät muuten täältä.

Yhteiskunnallisesti vuosi 2009 oli epäonnistunut. Kööpenhaminan häpeällinen tulos ja suomalaisen poliittisen järjestelmän heikko happi leimasivat vuotta. Uskoni nykyisenkaltaiseen poliittiseen päätöksentekoon on vuoden vaihtuessa koetuksella.

Olen varma, että vuosi 2010 tulee olemaan jopa edeltäjäänsä mielenkiintoisempi. Odotan innolla uusia ajatuksia, ystäviä ja seikkailuja! Jotta vuosi ei menisi aivan ajelehtimiseksi, olen suunnitellut uusia kujeita, entisten hyvien kujeiden lisäämistä ja muuta mielenkiintoista vuodelle 2010.

Oikein upeaa Uutta vuotta ja alkavaa vuosikymmentä kaikille! Olette upeita!

Kuva cc taivasalla

HukkaJukka huomasi kuitenkin, että ilmaisia lounaita ei ole. Lihapäivä joka päivä ei tee hyvää naperoiden ruuansulatukselle eikä ilmastolle.

Kuva (cc)  Sampsa – Pinkki päivä hiekkalaatikolla

Uskon, että monille sosiaalisen median aktiivikäyttäjille kärsimättömyys on tuttu tunne. Jatkuvaan tietovirtaan jää koukkuun. Pelkää menettävänsä jotain, ellei tarkasta Twitter-virtaa tai syötetilauksiaan jatkuvasti.

Itse tunnen usein pettymystä, jos en löydä Twitterin tietotulvasta mitään mielenkiintoista. Viiden minuutin päästä tarkastan tilanteen uudestaan, josko nyt.

Syötteenlukijan tuhansista kirjoituksista avaan iltaisin selaimen välilehdet pullolleen mielenkiintoisia kirjoituksia ja uutisia, mutta jätän suuren osan lukematta niiden pituuden vuoksi. En malta lukea niitä. Jossain saattaa olla jotain mielenkiintoisempaa. ForaTV:n Twitter-parodia osuu asiassa nappiin:

Video – Introducing Fwitter: Get Smart Faster

Kun emme malta keskittyä olennaiseen, siihen itselle tärkeään tietoon ja sen rauhalliseen mutusteluun, menetämme parhaat ajatuksemme. Hyvät ideathan syntyvät usein silloin kun emme tee yhtään mitään. Itse saan parhaat ideani usein puoliunessa sängyllä loikoillessani. Jotkut seuraavat informaation päivittymistä nykyään jopa sängyssä, vessasta puhumattakaan. Montakohan ajatusta on jäänyt syntymättä raivoisan tietotulvassa kahlaamisen vuoksi?

Tämä kärsimättömyys keskittyä yhteenasiaan kerrallaan, ei haittaa pelkästään hermostunutta kännykänräplääjää vaan saattaa vaikuttaa hänen lähipiiriinsäkin. Äitini on kova käskemään minua laittamaan kännykän pois. Vaimoni käyttää asiassa hieman värikkäämpää kieltä.

Naked Capitalism, erinomainen talousblogi muuten, kirjoitti joku tovi sitten Twitterin vaikutuksista kommunikaatioon.

“I have a second issue with Twitter, and mobile communications generally, I can’t control how they are used, but I see them as having a corrosive effect on interpersonal relations.

It’s one thing to take calls, check texts tweets, or the news when out and about by yourself. But it has become the norm to take them when meeting with others. That reduces the quality of the interaction and sends a message that the person you are with is merely an option, other options are ever present and must be assessed, maybe exercised.”

Myös Marginal Utilityn Rob on pohtinut viimeaikoina Twitteriä ja Facebookkia. Hän jatkaa Naked capitalismin pohdintaa sosiaalisen median vaikutuksista ystävyyteen:

“It’s easier to manage friendships online and treat friends as our fans than it is to make the mundane efforts of actually being friends with them—scheduling time to spend with them and actually being present with them without multitasking. “

Jo pelkkä tiedon valtava valinnanmahdollisuuksien määrä ahdistaa. Mutta entä jos kirjoitusten aiheetkin ovat “tyypillisiä uutisia”: valtioiden omanedun tavoittelua, kriisejä, irtisanomisia, ilmastonmuutosta, poliitikkojen saamattomuutta ja pedofilian uhreja? Ei ihminen tarvitse tällaista tykitystä! Ei netistä, eikä muistakaan medioista.

Tavallisen pulliaisen ei oikeastaan tarvitsisi lukea kuin yksi viikottainen uutisliite viikossa saadakseen tarvittavan tietämyksen maailman menosta – siinäkin olisi varmasti jo liikaa.

Ei minun tarvitse tietää kuinka Pohjois-Korea tänään jallittaa muuta maailmaa ydinaseuhalla. Tieto ei paranna minun päivääni mitenkään. Ahdistavat uutiset, joihin ei voi itse vaikuttaa, saattavat tosin toimia syynä juoda toinen tuoppi, ostaa kymmenennet kengät ja käpertyä sohvalle tuijottamaan TV:n sirkushuveja.

Anxietyculture epäilee ahdistelu-uutisten ajavan jopa yhteiskunnallista päämäärää:

“There are strong vested interests in keeping public anxiety at a high level. Anxious people make good consumers – they tend to eat and drink compulsively, need more distractions (newspapers, TV, etc) and more external buttressing of their fragile self-image through lifestyle products and status symbols.”

Oheinen Ed4Wb:n video pohtii olemmeko sekoittaneet tietopommituksen keskellä tiedon ja viisauden. Nopea tieto pyrkii ongelmien pikaratkaisuihin, h i d a s tieto  ongelmien välttämiseen. Viisaus on kokonaisvaltaista ymmärtämistä siitä mikä on hyväksi. Myös YLE:n Opinportista löytyy mieenkiintoisia infotulvaa käsitteleviä videoita ja muuta materiaalia.

Video – Information Deformation

Olen miettinyt viime viikkoina erilaisia keinoja levätä. Tämä on hiekkalaatikkokeskusteluiden perusteella yleinen pohdinnan aihe myös muissa lapsiperheissä. Tehokkain keino on tietenkin nukkuminen, mutta kattoon tuijottelu tulee varmasti hyvänä kakkosena.

Milloin sinä maltoit tutkia puolituntia olohuoneesi katon kuvioita näytön tuijottelun sijaan? Entä lukea kirjaa tietokoneen tai TV-näytön tuijotuksen sijaan?

Nyt tämä poika siirtyy sohvalle lukemaan Tom Hodginsonin How to be free:tä ja painuu sitten pehkuihin uneksimaan sinisiä ajatuksia.

On yllättävän hankalaa keksiä mielekästä syytä sille että teemme töitä enemmän kuin perustarpeiden tyydyttäminen vaatisi. Vai onko?

“…[työn] Ulkoisia merkkejä ovat yhtä lailla hiki otsalla kuin Volvo pihalla. Näkyvästi työteliäs ihminen osoittaa sitoutuvansa ympäröivän yhteisön eettisiin päämääriin, hyveisiin. Hän on kunniallinen…

…Kunnollisuus on tietyistä eettisistä periaatteista kiinni pitämistä, kunniallisuus onnistunut ulkoinen vaikutelma tuosta toiminnasta. Kuvittelemme että kunnian käsite on jotenkin etäinen länsimaisessa kulttuurissa, kun kasvonsa menettänyt mies ei lävistä meillä samurain tapaan miekalla sydäntään. Mitä muuta viinaa kurkustaan alas kaatava suomalaismies tekee?”

Seppänen on kirjoittanut kiihkeän kirjan. Voin kuvitella kuinka hän on rätisyttänyt näppäimistöllä menemään kiivaan flow:n vallassa. Teksti on vahvaa. Onneksi kirjasta löytyy myös selvästi hitaammin ja pohdiskelevammin kirjoitettuja suvantoja jotka rauhoittavat lukijaa joskus jopa provokatiivisten ja kyynisten kappaleiden välillä. Olisin kiinnostunut kuulemaan mainosmiesten ja naisten reaktioita valittuihin osiin kirjasta.

Itse nautin eniten Juhanin kulutuksen ja työn suhteen pohdinnasta.

Teemmekö töitä kuluttaaksemme vai kulutammeko tehdäksemme töitä? Olen viime aikoina pohtinut, että kulutuskiihkomme johtuu liian suurista tuloista, eli liian paljosta työnteosta. Mutta onko asia näin? Kulutus johtaa varmemmin työntekoon kuin työnteko kulutukseen.

Juhanin mukaan kulutuksesta on tullut tämän hetken johtava normi. “Kuluttaminen on kunnollisuutta varmempi tae kunniallisuudesta.” Oletko huomannut kuinka vanhan kännykän omistaminen häiritsee muita? Häiritseekö se sinua? Epäilyttävä tyyppi kun ei ole mukana meidän yhteisessä kulutusrumbassa.

“…Tämän päivän kulutusyhteiskunnan tyypillinen ilmiö on vanhempien ilmoittama huonon omantunnon kokemus siitä, että he viettävät liian vähän aikaa lastensa kanssa. Yleisin selitys on työnteko. Kuitenkin vanhemmat samanaikaisesti sitoutuvat ympäröivän yhteisön normeihin. Eli mitä vahvempi norminmukainen käyttäytyminen, sitä huonompi omatunto. Merkillinen ilmiö. Tämän huonon omantunnonkin kulutusideologia on kääntänyt voitokseen, sillä se pyritään kompensoimaan pikemminkin hankinnoin kuin esimerkiksi tätä hankintakapasiteettia heikentävällä työmäärän vähentämisellä…”

Suosittelen kirjaa kaikille työssä käyville tai tavaramäärän kanssa tuskaileville. Käy lainaamassa omasi lähimmästä kirjastosta.

Perheeni pelastautui tänään palavasta talosta. Vaimo soitti minulle töihin: “Talo on tulessa! Soitan kun päästään ulos.” Lähdin kotiin.

Pihalle saavuttuani, vaimo oli ehtinyt napata lapsille vähän vaatteita mukaan ja sukeltaa kahden alle kaksi vuotiaan päiväunisen muksun kanssa savun täyttämää rappua ulos paloautojen ja ambulanssien keskelle.

Palokunnan tuulettimet puhalsivat kotonamme alakerran naapurin keittiöpalon savuja ovista ja ikkunoista taivaalle. Kaikki olivat järkyttyneitä.

Tuulettelin kämppää koko päivän ja sain savunhajun lähes täysin poistettua. Savunhajun hengittäminen on kuulemma vaarallista. Nukummekin ensi yön rättiväsyneinä olohuoneen ikkuna hiukkasen raollaan.

Aamun Hesarissa tulipalosta: Asukas hillitsi keittiöpaloa suihkuletkulla

Nähdään pian.

T. Sampsa

Kuva: (cc) taivasalla

Hitaasti tehdessä elämä kevenee ja työnlaatu paranee kun kykenee keskittymään olennaisiin asioihin antamatta hälyn häiritä. Hitaus liittyy myös onnellisuuteen ja elämänlaatuun. Hitautta voi antaa joululahjaksi.

Vapaa-aika perheen ja ystävien kanssa on hitautta parhaimmillaan. Asteittainen siirtyminen korkeamman palkan tavoittelusta lisääntyneeseen vapaa-aikaan olisi pehmeä ratkaisu liikakulutuksen tuomiin ympäristöongelmiin.

Poliitikot voivat joko tukea tätä yhä useamman haavetta nauttia sosiaalisista suhteista muovikrääsän ostamisen sijaan tai pyrkiä estämään hyvinvoinninkasvua. Nykyisen hallituksen ajalta löytyy useita surullisia esimerkkejä onnellisuuden estotoimista. Tällaisia toimia ovat olleet esimerkiksi kauppojen aukioloajan vapauttaminen ja pitkä lista muita päätöksiä.

Joululomalla aion rauhoitua lueskelemaan hitaan kasvun taloudesta, steady statesta (deli) ja jännittää josko Joulupukki muistaisi minua Soininvaaran “Vauraus ja aika” kirjalla.

Voit lukea lisää hitaasta elämästä blogissani tai tutustua keräämiini linkkeihin aiheesta.

Financial Timesissa oli toissapäivänä mukava kolumni hidastamisesta:

When today’s teenagers are in their forties, there is no reason why they shouldn’t decide to enjoy their increased prosperity by working less instead of earning more. Rather than being twice as rich as their parents, they could be no richer but start their weekends on Wednesday afternoon. If this were a gradual process, mass unemployment would not result. People would simply earn less, spend less, wear a few more second-hand clothes and spend more time reading or going for walks. This would be perfectly possible. We are rich enough already.