“Masennus aiheuttaa yksittäisistä sairauksista eniten työkyvyttömyyttä Suomessa. Sen kansantaloudelliset vaikutukset ovat mittavat.” YLE Masennus vie suomalaisten työkyvyn

Kapitalismi tasapainottelee ihmisten tyytymättömänä ja onnellisena pitämisen kanssa. Mainosteollisuus ja ihmisten luontainen tapa vertailla itseään toisiin suhteessa kulttuurin menestyksen merkkeihin ja tapamme tottua saavuttamiimme menestyksen merkkeihin pitää meidät tyytymättöminä.

Jotta tyytymättömyytemme ei yltyisi järjestelmän hylkäämiseen, meille suodaan sopivia makupaloja aitoa eudaimoniaa, aitoa tyydytystä, mutta pääasiassa vain sen korvikkeena hedonistisia pikamielihyviä, uusia tavaroita.

Tyydyttävä onnellinen elämä ei onnistu kapitalismissa sillä se tarkoittaa loputtoman uuden ja aina vain enemmän tavoittelusta luopumista. Todellinen kehitys tarkoittaisi teknisestä ja taloudellisesta kehityksestä luopumista.

Many of the teenage students I encountered seemed to be in a state of what I would call depressive hedonia. Depression is usually characterized as a state of anhedonia, but the condition I’m referring to is constituted not by an inability to get pleasure so much as by an inability to do anything else except pursue pleasure. There is a sense that ‘something is missing’—but no appreciation that this mysterious, missing enjoyment can only be accessed beyond the pleasure principle

.

David Williams epäilee, että kapitalismin tähän asti onnistunut tasapainoilu onnen ja tyytymättömyyden välillä ei enää toimi. Masennuksesta on tullut yksi yleisimmistä kansantaudeista joka rajoittaa merkittävästi talouden toimintaa. Ihmiset eivät kestä elämää joka tarjoaa vain todellisen tyydytyksen korviketta, kulutuksesta saatavia pikamielihyviä. Poliitikot ovatkin viime vuosina keskittäneet mielenkiintonsa siihen kuinka alamaisista saisi taas onnellisempia – siis uudelleen toimivia työntekijöitä.

Toisaalta kapitalismi on törmännyt vakaviin ongelmiin laajentua. Kapitalismihan on kuin polkupyörällä ajaminen, sen täytyy edetä tai se kaatuu. Täytyy löytää uusia elämän alueita joita tuoda osaksi markkinoita ja taloutta, jotta talouskasvu voisi jatkua. Tähän asti uusia alueita on löytynyt. Viimeisimpänä uutuutena aiotaan nuoria veloittaa siitä huvista, että saavat korjata tuhon joka aiheutui kun heidän vanhempansa työskentelivät saavuttaakseen kulutusyhteiskunnan unelman ympäristön (ja onnellisuuden) kustannuksella. Eläköön vihreätalous!

nyt päättäjät puhuvat avoimesti siitä, että heidän ylläpitämänsä järjestelmä ei tuota hyvinvointia ja onnellisuutta kuten he aiemmin meille hehkuttivat. On syytä huolestua.

Mielesi ollaan siirtämässä osaksi kasvutaloutta. Pisimmällä onnellisuustalouden luomisessa ollaan Briteissä jossa Cameron on ottamassa käyttöön kansallista onnellisuus indeksiä jonka avulla teknokraatit kykenevät ohjaamaan ihmisiä toimimaan “oikein” perustuen “objektiiviseen” yhteiskunnalliseen hyöty-haitta-analyysiin.

The method, known as the ‘income compensation’ technique, poses the following question: how much private monetary income would be necessary to compensate a person psychologically for the loss of a specific public good that he or she can currently use for free? For example, if someone regularly visits a free public art gallery, their measured happiness levels may be x per cent higher than someone who does not do so. It is then possible to assess how much private income this x per cent difference corresponds to, using established data on the correlation between happiness and pay. That figure can then be multiplied by the number of households who visit the gallery in question, to produce an artificial proxy for its ‘market price’.

Massan onnellisuuden (työkyvyn) kannalta, valittujen tutkimustulosten perusteella, hyödyllisiä aktiviteetteja voidaan sitten suosia esimerkiksi vero-ohjauksella tai rangaistuksin. On tärkeä huomata, että tutkimustulokset voidaan valita järjestelmän nykyisiä tavoitteita tukeviksi. Tulisiko veronmaksajien tehdä enemmän vai vähemmän palkkatöitä? Voidaan myös kieroilla ja esittää EK-pokkana, että jos taloudellinen epätasa-arvoisuus luo tyytymättömyyttä tulee ihmisiä kannustaa ansaitsemaan (ja kuluttamaan) yhtä paljon kuin nyt heitä varakkaammat ansaitsevat.

Voit olla varma, että talousliberaalien onnellisuusindeksillä pyritään pönkittämään nykyistä status quota. Poliitikot eivät suostu siihen, että ihmiset eläisivät todella onnellisina sillä silloin eliitin polkupyörä kaatuisi. Todennäköisesti ihmisiä ohjataan nykyistä enemmän esimerkiksi vapaaehtoistöihin jolloin he saavat juuri ja juuri tarpeeksi merkitystä elämäänsä jotta selviävät eläkkeelle uusien vapaaehtoisten hoidettaviksi.

Yllä kuvattua tulojen kompensaatio-menetelmää käyttäen voi muuten perustella myös yksityisomistuksen lakkauttamisen sillä yhdessä käytetty euro tuottaa suuremman psyko-taloudellisen tulon kuin yksityisesti käytetty euro.

Toinen asia joka kannattaa brittien tekemisistä huomata on, että jos hyvinvointia tukevia aktiviteetteja (ystävien kanssa olo, lahjojen antaminen, jakaminen, mielekäs yhteiskunnallinen toiminta…) korvataan rahalla niin vaadittavat summat ovat huomattavia. Esimerkiksi jotta konserteissa käymisen aikaansaama hyvä olo kyettäisiin korvaamaan se vaatisi 9000 punnan lisätulot.

Tästä taas seuraa typerryttävä ajatus talouskasvun räjähtämisestä kasvuun hyvinvointipalveluiden avulla. (Not again!) Jos palveluista maksettaisiin niiden tuoman hyvinvoinnin perusteella viljelisitkö ihmisille ruokaa vai esittäisitkö taikatemppuja?

Skenaario vastaisi Tom Murphyn esittämää omituista ja epärealistista (oletuksena on, että energiakulutus ei kasva) jatkuvan kasvun tilaa jossa palvelut ja innovaatiot vastaavat 99 prosentista taloutta ja nykyisen talouden (ruoka, energia, tavarat, rakentaminen…) osuus on kutistunut vaivaiseen prosenttiin. Ruoka olisi pian lähes ilmaista upporikkaille taikureille ja idolsseille joiden veroilla tuettaisiin muuten köyhiä maanviljelijöitä, tai tuettaisiin mikäli se ei alkaisi rajoittamaan jatkuvaa kasvua – tai mikäli se olisi tarpeellista. Riisto ja orjuus ovat vanha kapitalismin käyttämä keino ylläpitää kasvua.

Ensi postauksessa näytetään uusi kaunis maailma jossa taloutta kasvatetaan hyvinvointipalveluin. Oletko valmis olemaan sika rikas?

Lue: Vieraspostaus – Valtionvelka kuriin ja Suomi maailman rikkaimmaksi

Rehu- ja lihateollisuus löysi viimeisessä (viides) klipissä esiteltävän heimon. Lue lisää: Sademetsää Suomen lihatiskeillä – WWF Suomen raportti

Christien tutki sikateollisuutta kolme vuotta selvittäen mihin kaikkeen sianruhoa käytetään. Tiesitkö, että sianluulientä käytetään saippuasi ja shampoosi valmistukseen tai, että leipätaikina paranee siankarvoilla?

TEDxAmsterdam: Christien Meindertsma from TEDxAmsterdam on Vimeo.

Aamulla aloin voida aamiaispöydässä pahoin lukiessani kuinka sikoja kohdellaan Suomessa.

“Maatalouden verkkopalvelussa opastetaan yhä vetämään kivekset reippaalla otteella ulos niin, että kivesnuorat katkeavat…Eviran ylitarkastaja Sari Salminenkaan ei osaa sanoa, mitä kielletyllä kudosten repimisellä tarkoitetaan. Salmisen mukaan kysymys ei ole valvonnan kannalta merkittävä.”

Salminen on hyvä ja kysyy kivekset omaavilta tutuiltaan onko niiden irti repiminen niin merkittävää, että sitä tulisi valvoa. Hän saattaa yllättyä vastauksesta. Toinen kysymys on se, tulisiko toisten skrebuja sorkkia edes laillisin keinoin. Varsinkaan kun laki sallii täysin moraalittoman toiminnan.

Vaihdoin kansalaisjärjestöä jota tuen kuukausiavustuksella ja jätin lihat ostamatta viikonlopun kalareissulle. Täytynee alkaa hämmentämään yhä enemmän näitä herkullisia kasvisherkkuja.

The Planet / Planeten/ Äiti maa 1/9

Julkaisimme WWF:llä puolivuotta valmistelemamme palmuöljypisteytyksen tulokset. Pisteytimme 59 merkittävintä eurooppalaista palmuöljyä käyttävää elintarvike- ja kosmetiikkayhtiötä niiden vastuullisuuden perusteella.

Suomalaiset elintarvikeyhtiöt eivät tulosten perusteella ole paljon korvaansa lotkauttaneet sademetsien tuholle. Eniten pisteitä kerännyt suomalaisyhtiö SOK sai vain 10,5 pistettä 29:stä. Surkeimmin pärjäsi ekomerkeistään tuttu Raisio.

Raisio sai 1 pisteen! Ei paljon Eloveena-tyttöä naurata, ainakaan tämä selityksen maku.

“…WWF:n mukaan Raision olisi pitänyt vastata kyselyyn joka tapauksessa.

– Testissä mitattiin myös sitä, onko aiemmin toimittu vastuullisesti ja miten toimittiin pisteytystä tehdessä, jolloin Raisio on valmistanut kasvirasvoja, WWF:n metsänhoitaja Sampsa Kiianmaa huomauttaa. [puhumattakaan siitä, että Raisio jatkaa Keiju-margariinien myyntiä vielä jatkossakin]

Hirvonen kuittaa arvostelun sillä, että WWF:n parin vuoden takaisessa selvityksessä Raisio pärjäsi hyvin…”

Kuitataanpa Raision väite kaksi vuotta sitten tapahtuneella:

“Tänään julkaistu raportti “Syökö suomalainen elintarviketeollisuus viimeisiä sademetsiä?” osoittaa, että suomalainen elintarviketeollisuus on pääosin piittaamaton asiasta…

…On hälyttävää, että 21 yritystä ei edes vastannut kyselyyn, vaikka emme julkista yritysten yksityiskohtaisia vastauksia, ja vain kaksi on ilmaissut tuottajalle kiinnostuksensa tuotantotapojen vaikutuksiin”, sanoo metsänhoitaja Sampsa Kiianmaa WWF Suomesta. “Palmuöljyn tuotanto saadaan vastuulliseksi vain, jos ostajamaat ja -yritykset vaativat sitä.”

WWF on luvannut olla kertomatta kuinka huonosti kukin suomalaisyritys pärjäsi pari vuotta sitten. Jos Raisio kuitenkin kokee pärjänneensä silloin paremmin kuin nyt, niin miksi se on muuttanut toimintaansa vastuuttomammaksi? Erikoista ympäristövastuunkantoa eikö? Antaisitko tästä kymmenen pistettä ja yhtiön ekomerkin?

Toisinkuin suomalaiset kilpailijansa, Unilever pärjäsi pisteytyksessä hyvin mikä todistaa, että yritys toimii hyvänä esimerkkinä ympäristövastuunhoidossa muille yrityksille.

Unileverin margariini on Floraa ja Raision Keijua.

Bloggasin pisteytyksen tuloksista ja siitä mitä sinä voit asian suhteen tehdä WWF Suomen Villi Planeetta blogissa. Ehdit vielä kuunnella Radio Suomen erinomaisen jutun aiheesta Yle Areenassa. Palmuöljyasia alkaa 3 minuutin jälkeen.

Rupattelin viime viikolla radiossa myös soijasta YLEX:n sivumakuohjelmassa: onko soijan syönti ekoteko vai epäteko?

Niin ja perjantaina kerroimme suomalaisten Stora Enson ja vuorostaan tehtaita Suomessa lakkauttavan UPM:n puuhista etelän nopeakasvuisilla puuplantaaseilla.

Tällaisia mietteitä täällä syyslomalla.

Kuva C Sampsa Kiianmaa/WWF

Kaupunkiviljely on saapunut Suomeen. Syyskuun lopulla ulkomaalaiset ja suomalaiset urbaanit farmarit kokoontuvat Megapolikseen pohtimaan ruuantuotannon mahdollisuuksia kaupungeissa. Ja hyväthän ne mahdollisuudet ovat. Tiedän kokemuksesta.

Kaupunkiviljely on muotia, mikä on hieno asia koska mikään ei tunnetusti ole niin tärkeää kuin kasvimaanhoito. Muoti-ilmiö voi kuitenkin sortua söpöilyyn Bobdylan-folkin tahdissa. Gorgeous!

Video – Kasvimaa pickupissa

Hemmetin cool ja hauska juttu, eikö? Mutta ei kovin tehokas tapa tuottaa ruokaa. Kattoviljely on jo tätä päivää New Yorkissa. Toiminta vaikuttaa jo pätevältä viljelyltä ja ruokaa on myytäväksi asti.

Video – Kattoviljelyä New Yorkissa

Vielä toistaiseksi kaupunkiviljely on hieno harrastus ja tuo myös ihan oikeasti vaihtelua ja ruokaa pöytään, mutta se ei ruoki kaupunkia. Maaseutu on siitä kiva juttu, että se tuottaa pöytäämme päivittäisen bulkkiruuan jota voi piristää mangoldilla ja muilla kasvimaan herkuilla.

Tulevaisuudessa asia voi olla toisin, jos puutarhapilvenpiirtäjät, kattokasvimaat ja omavaraiset vesiviljelmät ottavat tuulta siiven alle.

Ruuantuotantoa tulee tehostaa radikaalisti lähivuosikymmeninä. Urbaaniruuantuotanto tarjoaa geenimuuntelulle kovan vastustajan. Kaupunkiviljely on parhaimmillaan moninkertaisesti perinteistä, metsän raivaukseen perustuvaa, maataloutta tehokkaampaa.

Video – Puutarhapilvenpiirtäjät

Samalla pinta-alalla voi kaupungissa tuottaa järisyttävästi enemmän ruokaa kuin pellolla. Kasvit saadaan kasvamaan horisontaalisesti ja vertikaalisesti lähes suljetussa systeemissä, joka lannoittaa ja kastelee itse itsensä.

Kaupunkiviljelystä on kirjoitettu Suomessa aiemminkin. Täällä vinkkiä lavakuormurin pimppaukseen.

Myös Hesari kirjoitti selvityksen jo tiedossa olleesta populistisesta osasta otsikolla EU:n maataloustukea virtaa suuryrityksille. Suomessa on tabu kirjoittaa artikkelin mielenkiintoisemmasta osasta eli koko tukijärjestelmän mielekkyydestä.

Yli puolet EU:n koko budjetista koostuu maataloustuista. Vuosittain 53 miljardia EU kansalaisilta veroilla kerättyä euroa siirtyy maataloustukijärjestelmään. Nämä maataloustuet maksetaan pääosin maanviljelijöille mutta osa verovaroista päätyy suuryrityksille, asvattifirmoille ja Englannin kuningattarelle. EU:n maataloustukijärjestelmä on maailman suurin. Se on neljä kertaa suurempi kuin Yhdysvaltojen vastaava.

Harald von Witzke, professor of agricultural economics at the Humboldt University of Berlin, argues that the system has become more bewildering, and in some sense has lost its bearings.

“Justification for it keeps on changing,” Mr. von Witzke said of the subsidy program. “First they said it was compensation for reducing support for prices, then they said it was to pay for the competitive disadvantage of high European environmental and animal welfare standards. They are now changing the argument again and saying that this is social policy, though the problem with that is that the big guys don’t need it.”

He added: “I think we need a complete review of the Common Agricultural Policy, including whether farmers should be subsidized at all.”

Länsimaiden maataloustuet ja elintarvikkeiden vietituet ovat eräs suurin este köyhimpien maiden kehitykselle, siis este köyhyyden poistolle, mikä on yksi tärkeimpiä Suomenkin allekirjoittamia YK:n vuosituhattavoitteita.

Länsimaat kuten EU kerää kansalaisiltaan veroa jotta se voisi maksaa maanviljelijöille elintarvikkeista lisähintaa. Tätä ruokaa jota ei ilman lisärahaa kannattaisi tuottaa viedään köyhiin maihin. Kehitysmaiden maanviljelijöiden on mahdotonta kilpailla EU:n ja Yhdysvaltojen tukeman halvan dumppausruuan kanssa ja he muuttavat nopeasti kasvaviin slummeihin suurkaupunkien laidalle.

Viime vuonna ruoan maailmanmarkkinahinta nousi nopeasti. Puhuttiin ruokakriisistä. Köyhät valtiot ovat riippuvaisia tuontiruuasta koska maataloustuettu tuontiruoka on tappanut niiden oman maaseudun. Valtioilta loppuu rahat kun tuontiruuan hinta ja öljyn hinta nousevat samanaikaisesti. Ja koska tuontiruoka on ajanut maanviljelijät kaupunkeihin ei tuontiruokaa voida korvata kotimaisella tuotannolla.

“Individual families are paying double for their food — one for their higher prices in the stores and then for the taxes that they pay out for subsidies,” said Stefan Tangermann, an agricultural economist.

No kuinka paljon minä maksan tästä markkinoiden vääristelystä ja köyhyyden ylläpidosta?

Suomen Valtion talousarvion 2009 mukaan Suomi maksaa EU:lle tänä vuonna 1 771 000 000 euroa. Oletetaan varovasti, että vain puolet tästä käytetään maataloustukiin. Jokainen suomalainen maksaa siis maataloustukia verojen ja muiden maksujen muodossa vuosittain 166 euroa. Melkoinen paukku kukkarolle kun vertaa sitä esimerkiksi tv-lupakeskustelun (224,3 euroa) kiivauteen.

Tähän 166 euroon tulee lisätä keinotekoisesti muuta maailmaa korkeammalla pidettävän ruoanhinnan aiheuttama lisälasku kuluttajalle. Eurooppalaisten ruoka on noin 15-25% maailmanmarkkinahintoja kalliimpaa. Meidän perheellä menee kuukaudessa ruokaan arviolta noin 500 euroa. Tästä maataloustukien osuus on siis noin 100 euroa. Vuodessa se tekee 1200 euroa.

Meidän nelihenkinen perhe maksaa siis maataloustukia  (166*4)+1200= 1864 euroa vuodessa. Yhtä suomalaista kohden maksu on noin 466 euroa maataloustukia vuodessa.

Jos ihminen saa palkkaa 2000 euroa kuussa, hän tekee vuodessa viikon töitä kustantaakseen maataloustukijärjestelmää. Keksisitkö tälle rahalle tai ajalle muuta käyttöä?

Inhottavinta järjestelmässä on se, että myös tuensaajat, maanviljelijät, joutuvat kärsimään siitä. Ei arvokasta työtä (onko tärkeämpää työtä kuin ruoankasvatus?) tekevä ihminen halua elää tuen varassa. Onneksi EU on uudistamassa maailmaa monimutkaistavaa ja sen ruokaturvaa vaarantavaa tukiviidakkoaan ja toivottavasti Suomessa on taas pian mahdollista elää ruoantuotannolla. Maailmanmarkkinoilla suomalaisen elintarvikesektorin kilpailuvaltiksi ei riitä paketinkylkeen lätkäisty suomenlippu vaan tuotannon täytyy olla vastuullista ja ympäristöystävällistä.

Lisää asiasta:

• Farmsubsidy.org
• Common Agricultural Policy-Wikipedia
• 2007–2008 world food price crisis-Wikipedia
• Ruoan hinta kallistuu Suomessa EU:n ennätystahtia
• Ruuan hinta nousee edelleen
• EU vapauttaa maataloustuotantoa enemmän kilpailulle

Me ihmiset tykkäämme tästä ympäristöystävällisestä materiaalista jo hieman liikaa. WWF kehittää Mekongissa yhdessä paikallisten kanssa rottingin kestävää tuotantoa ja olenpa kuullut että Indonesian WWF:llä on ollut samankaltaisia toimia.

Ohessa video vastuullisen rottingin kasvatuksesta Laosissa

Rottinki on muuten yksi hyvä syy käyttää pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita sademetsässä. Mokoma kiipijä kasvi on tuhansien koukkumaisten piikkien peittämä. Rottingin otteesta ei pääse kuin kaverin auttamana tai haavoilla irti.

Oikeusministeri Brax ja Demareiden puheenjohtaja Urpilainen pitivät ihmisoikeuksia ja naisten asemaa suitsuttavat puheet tilaisuuden aluksi. Brax kertoi mm. kuinka monta miljoonaa Suomi on osoittanut hätäapuun ensi vuonna.

Kiinnostavin osa seminaaria oli Oslon yliopiston ihmisoikeusinstituutin professorin, Ulkoasianministeriön ihmisoikeusyksikön päällikön ja Scanagrin ruokaekspertin tähdittämä paneelikeskustelu. Ruokakriisin syyksi toistettiin kehittyvien valtioiden sisäisiä seikkoja kuten hallitusten haluttomuutta tukea pienviljelijöiden tuotantoa ja näiden köyhien valtioiden huonoa infrastruktuuria. Olin äimänä.

On yleisessä tiedossa, että:

Suurimmat syyt ruokakriisiin ovat [IATP:n mukaan] pitkään jatkuneet teollisuusmaiden maatalous- ja vientituet, jotka laskivat maataloustuotteiden hintoja vuosikymmenien ajan. Maatalouteen ei investoitu eikä menetelmiä kehitetty huonon kannattavuuden vuoksi. Matalien hintojen vallitessa kehittyvien maiden viljelijöillä ei ollut varaa parempiin viljelymenetelmiin ja pellot köyhtyvät joutomaiksi. YK katsoo viljelymaiden köyhtymisen erääksi vakavimmista ympäristöuhista. Noin 40% maapallon viljelyalasta on köyhtynyttä.

Maatalousvaltaisten köyhien maiden vientitulot laskivat markkinahintojen mukana ja samanaikainen länsimaiden harjoittama ruuandumppaus ajoi kehittyvien maiden viljelijät pois markkinoilta. Yhä pienenevästä budjetista täytyi käyttää yhä suurempi osa ruuan maahantuontiin. Tämä ruokakriisin rakenteellinen syy on ollut tiedossa jo kauan.

Pohjustin tällä kysymystäni siitä tulisiko panelistien mielestä ruoantuotannon turvaamisessa panostaa ajoittaiseen hätäapuun vai maataloustuki- ja maailmankauppareformiin. Toinen kysymykseni koski ihmisoikeuksien toteutumista ruuantuotannossa. Tulisiko EU:n vaatia vastuullista tuotantoa vain siltä osalta raaka-ainetta joka käytetään bioenergiaksi vai olisiko näitä oikeuksia syytä noudattaa myös EU:n myytävän ruuan tuotannossa?

Yksikään panelisti ei vastannut kysymyksiini. Kysymykset osuivat siis kohdalleen.

Ruuan hinnat ovat muuten romahtaneet syksyn aikana. Kesäkuun huippuhinnoista on tultu 50-70% alas. Kehittyvät maat ovat jälleen pulassa vientitulojen ehtyessä. Pahimmin kärsivät pienviljelijät.

Äkkinäisen ruuan hintapiikin syyt ovat vielä epäselvät. Eräs niistä on kuitenkin markkinakeinottelu. Sijoittajat siirsivät vuodesta 2005 alkaen rahaa heikko tuottoisista osakkeista raaka-aineoptioihin ja -futuureihin. Hinnat lähtivät nousuun. Bioenergiapotentiaali voimisti sijoittajien hintaodotuksia. Ruuan hinta on yhä tiukemmin sidottu raakaöljyn hintaan. Hinnat ovatkin seuranneet öljyn hinnan heikkenemistä. Joudummeko kokemaan uuden jatkuvan ruokakriisin kun maailmantalous toipuu ja öljyn hinta nousee uusiin ennätyksiin kahden-kolmen vuoden kuluttua? Milloin öljyn hinta karkaa maataloussektorin ulottumattomiin ja luomutuotanto palaa valtavirtaan?

Tammikuussa reissaan Indonesiaan tapaamaan työkavereita. Vuosittaisen Borneo-työpajan aikana arvioimme kuluneen vuoden toimintaa, kehitämme työtapojamme, tarkennamme seuraavan vuoden työsuunnitelman ja jaamme budjetin eri aktiviteettien kesken. Tämän ensimmäisen työpajan aikana opastamme WWF Indonesian kaverit myös Ulkoministeriön kaavakkeiden saloihin. Onneksi saan tässä tukea parilta työkaverilta jotka lähtevät mukaan matkalle. Matkasuunnitelmat alkavat olla selvillä.

Mari Koistinen, eli Marikoo, valmistelee parhaillaan sademetsäaiheista blogia WWF:n Sademetsän sankarit-operaatiolle. Blogista tulee Tarzania kiljauttavan villi. Ellet ole vielä ehtinyt niin nyt on korkea aika liittyä operaation Facebook-ryhmään. Mari on muuten jo toinen jaikututtavuus jonka apua olen kaivannut töissä.

Miltähän sulava Himalaja kuullostaa. Maailman katto sulaa nimittäin vauhdilla. Sulaessaan vesi muodostaa katastrofin ainekset sisältäviä valtavia jäätikköjärviä jotka saattavat ryöpsähtää hetkenä minä hyvänsä alavirtaan kyliin ja kaupunkeihin. Ääni on varmasti pelottava.

Tulvat yleistyvät ennen kuin Etelä-Aasian ja Länsi-Kiinan mahtavat virrat alkavat ehtyä sulamisveden vähetessä. Mihin tämän valtavan vedenjakaja-alueen 1,3 miljardia ihmistä, siis noin joka viides maapallon asukkaista,  muuttaa kun ruuan ja energian tuotanto vaikeutuu?

Video – Himalaya: the roof of the world is melting

Tilannetta pahentaa vielä Etelä-Aasian ja Kaakkois-Aasian maataloudelle välttämättömän monsuunikauden muutokset. Monsuunikausi alkaa myöhemmin ja sade tulee rankkasateina tasaisen ropinan sijaan.

Video – Connecting Climate Change and Monsoon

Ruuan tuotantoa täytyisi nyt päinvastoin lisätä jotta yhä kasvava väestömäärä säilyisi hengissä. Huoh

Sulava pakastimeni tuntuu suorastaan rikosvälineeltä, puhumattakaan EU-päättäjistä jotka toistelevat Puolan ilmastonmuutoskokouksessa lämpimikseen jo löpistyjä lupauksia ilmastonmuutoksen torjunnasta. Pulinat pois ja rohkeita päätöksiä!