Vuosi 2009 oli  häkellyttävä. Elämä tuntuu tosiaan olevan yhtä muutosta. Pienellä kannustuksella ja onnella muutokset ovat tapahtuneet parempaan päin. Muutosten suuruudet aiheuttavat ajoittain häkellystä.

Kotona kaikki siirtyivät 2009  liikkumaan kahdella jalalla ja jokaisella on nykyään omat hampaat. Kummatkin ovat äärimmäisen hienoja ominaisuuksia ihmisissä. Uudet leikit, mielenkiintoiset kysymykset ja uhmaikä tulivat kuluneena vuonna myös tutuiksi. Olin unohtanut kuinka hauskaa on käyttää hämisnaamaria ja kuinka paljon iloa pienissä asioissa on. Arki on monesti pienten lasten vanhemmille hieman haastavaa. Tänä vuonna lapset eivät ole enää yhtä pieniä. Jos vaikka pääsisi kesällä neppisradalle…

Harrastuksiin mahtui kuluneena vuonna paljon uuden oppimista. Luin valtavasti ja pyrin ottamaan opittua tietoa käyttöön. Yritin jakaa oppimaani myös entistä järjestelmällisemmin eteenpäin. Perustin yhdessä oppimista varten yrityksen, Vehmas Assemblyn.

Aloin katsoa kirjoittamista uudesta vinkkelistä. Voisiko näppäimistöllä naputtaa muutakin kuin sähköposteja ja blogia? Kirjoitin omakustanteisen ekirjan hyvästä elämästä ja onnellisuudesta.

Kesällä nautiskelin ruoankasvattajalle ihanteellisista ilmoista. Kasvit kasvoivat itsekseen sillä välin kun istuskelin lueskellen ja eväitä nautiskellen puutarhatuolissa. Kesä oli hieno.

Syksyllä vierailin useassa taidenäyttelyssä. Pablon näyttely Ateneumissa ja Botticellin näyttely Frankfurtissa olivat upeimmat. Eniten ajatuksia herättivät kuitenkin Koffin museossa olevat kapakkahupeja kuvaavat piirrokset. Hmmm

Asuinalueelle on saatu vipinää. Pohjois-Haagan kotisivujen toimittamisen ohella järjestin keväällä aluefoorumin Pohjois-Haagan liikenteestä ja syksyllä yhteisfoorumin Etelä-Haagan kanssa kaupunkipolkujen luomisesta. Lokakuussa järjestin Vehmas Assemblyn toimesta haagalaisille kurssin kansalaisjournalismista. On mukavaa ajatella, että aluefoorumien aloittaminen on ehkä osaltaan kannustanut Helkaa ottamaan Haagan osaksi miljoonaluokan Caddies-projektia yhteisön kehittämiseksi. 2009 oli hieno vuosi Pohjois-Haagalle!

Olen onnellinen lumesta. Lapset saavat vihdoin nähdä kuinka hauskaa talvella ennen oli.

Töissä kuluneen vuoden huippuhetki oli huhtikuinen hankematka Borneon sademetsiin. Reissu jätti minuun jopa vuoden aikana saavutettuja suojeluvoittoja suuremman kokemusjäljen. Työkaverit innostuivat bloggaamaan sademetsätiimin esimerkin mukaisesti. Hyvä hyvä! Työpostaukseni löytyvät muuten täältä.

Yhteiskunnallisesti vuosi 2009 oli epäonnistunut. Kööpenhaminan häpeällinen tulos ja suomalaisen poliittisen järjestelmän heikko happi leimasivat vuotta. Uskoni nykyisenkaltaiseen poliittiseen päätöksentekoon on vuoden vaihtuessa koetuksella.

Olen varma, että vuosi 2010 tulee olemaan jopa edeltäjäänsä mielenkiintoisempi. Odotan innolla uusia ajatuksia, ystäviä ja seikkailuja! Jotta vuosi ei menisi aivan ajelehtimiseksi, olen suunnitellut uusia kujeita, entisten hyvien kujeiden lisäämistä ja muuta mielenkiintoista vuodelle 2010.

Oikein upeaa Uutta vuotta ja alkavaa vuosikymmentä kaikille! Olette upeita!

Kuva cc taivasalla

Saavutin vihdoin Henry Thoreaun Elämää metsässä kirjan viimeisen sivun. Luin kirjan loppuun välillä itseni lukemaan pakottaen. Onhan kyseessä klassikkoteos yksinkertaisesta elämästä.

Henry on jakanut ensimmäisen vuoden kokemuksensa metsässä itserakennetussa mökissä asumisesta mukavasti eri aiheita käsitteleviin lukuihin. Kirjan voi jakaa karkeasti metsässä asumisen perusteluihin, sen käytännön toteutuksen kuvailuun ja luonnon havainnointiin. Loppua kohti aihe alkoi kadota sivuraiteille. Luonnonihmeet ja niiden havainnoinnin ihanuus kävisi selväksi ilman niin pitkiä sepostuksia lammen jäästäkin.

Kirjan tärkeä pääviesti tiivistyy seuraavaan lainaukseen Henryn neuvoista irlantilaisille maatyöläisille:

“…kerroin hänelle, että asuin pienessä, valoisassa talossa…etten käyttänyt teetä, kahvia, voita, maitoa, enkä tuoretta lihaa, eikä minun niin ollen tarvinnut tehdä työtä saadakseni niitä…mutta koska hän aloitti teellä ja kahvilla, voilla, maidolla ja lihalla, oli hänen tehtävä kovasti töitä voidakseen maksaa ne…

tunnissa tai parissa saatoin, jos niin halusin, itseäni rasittamatta ja yksinomaan huvikseni pyydystää niin paljon kaloja kuin tarvitsin kahdeksi päiväksi tai ansaita riittävästi rahaa elääkseni viikon. Jos hän ja hänen perheensä eläisivät yksinkertaisesti, he menisivät kesällä kaikki huvikseen mustikkaan.”

Kirja on kirjoitettu 1854 ja se on säilyttänyt ajankohtaisuutensa hyvin. Irlantilaisten saamaa neuvoa sopii miettiä. Voisiko sitä soveltaa tähän päivään ja  parantaa hyvinvointia kiireisessä, taulu-tv-vimman riivaamassa hilavitkutin yhteiskunnassa?

Lyhyiden lomien ongelmana on se, että tuo vapaa-aika on pakko käyttää kaiken arkena kasaantuneen kotiaskareen tekoon. Vapaa-ajalla tarkoitan niitä muutamia päiväunitunteja kun en viihdytä lapsia. On hoidettu pankkiasioita, vaihdettu multia, kerätty raksalavoilta lautoja kasvimaalle, käännetty kompostia, käyty lääkärissä, kiristelty hampaita IKEAssa, tehty pakollisia töitä, käyty kaupassa jne jne. Ehkä ongelma ei ole loman lyhyydessä vaan lyhyiden lomien harvuudessa.

Kuten arkenakin, iltaisin sain hengähtää. Luin Henry Thoreaun klassikkoteoksen Elämää metsässä vihdoin loppuun. Nautin myös lempiblogieni jutuista ja haaveilin kirjankirjoittamisesta. Itseasiassa minulla on jo kirjan idea ja parikymmentä sivua raakatekstiä kasassa. Vaatii vielä kirjoittamista, kirjoittamista, kirjoittamista…

Kasvimaahanskat syyhyävät jo kovasti. Levittelin herukkapensaiden alle kunnon hakekatteen ja kokosin toisen lehtikompostin. Tarkoituksenani oli siirtää vuoden iläinen komposti muhimaan uuteen laatikkoon vielä kesäksi. Sain noin puolet siirrettyä. Nyt kasvimaalla seisoo komposti ja jäinen multakuutio.

Jotta hommat eivät loppuisi kesken ja ehtisin levätä, en tietenkään aio tyytyä kasvattamaan kasvejani liian yksinkertaisesti vaan kokeilla neliöjalkaviljelyä ja koota kevyen kasvihuoneen tomaatteja varten. Kuskasin pääsiäissunnuntaina raksalavoilta keräämiäni lautaisia lavoja fillarilla palstalle purettavaksi. Näistä roskista saa nakuteltua hyvät reunat kasvimaan korotetuille penkeille. Kerron kasvimaan askareista aivan varmasti lisää kevään edetessä.

Maankäytön asiantuntijat ympäri maailmaa kokoontuivat kahdeksi päiväksi pohtimaan sitä minkälaisia epäsuoria vaikutuksia bioenergian tuotanto aiheuttaa. Epäsuoraa maankäytön muutosta on esimerkiksi se kun plantaasin raaka-ainetta siirrytään käyttämään elintarvikkeiden sijasta bioenergian tuotantoon ja elintarviketuotannon tyydyttämiseksi raivataan metsää uuden plantaasin perustamiseksi. Asiantuntijoiden mielipiteet varmistivat töissä tekemiämme linjauksia biopolttoaineiden tuotannon kestävyysvaatimuksista. Tutkitaan ennen kuin hutkitaan.

Työmatkoilla ja iltaisin olen ahminut riemastuttavia opuksia. Suositten Tom Hodgkinsonin Joutilaisuuden ylistystä kaikille aamu-unisille, multitaskaajille ja työnarkeille. On aina riemukasta kun joku sanoo ääneen sen mitä muut ajattelevat mutta eivät tohdi sanoa. Nyt lukulampun alla on Henry Thoreaun Elämää Metsässä. Tuosta huonosti luettavasta Thoreau-sivusta muistin hienon Firefox-bookmarkletin Readability. Helpottaa netin lukemista huomattavasti.

Huominen tulee olemaan viikon mielenkiintoisin päivä. Alla Suomenlinnan värejä.

On yllättävän hankalaa keksiä mielekästä syytä sille että teemme töitä enemmän kuin perustarpeiden tyydyttäminen vaatisi. Vai onko?

“…[työn] Ulkoisia merkkejä ovat yhtä lailla hiki otsalla kuin Volvo pihalla. Näkyvästi työteliäs ihminen osoittaa sitoutuvansa ympäröivän yhteisön eettisiin päämääriin, hyveisiin. Hän on kunniallinen…

…Kunnollisuus on tietyistä eettisistä periaatteista kiinni pitämistä, kunniallisuus onnistunut ulkoinen vaikutelma tuosta toiminnasta. Kuvittelemme että kunnian käsite on jotenkin etäinen länsimaisessa kulttuurissa, kun kasvonsa menettänyt mies ei lävistä meillä samurain tapaan miekalla sydäntään. Mitä muuta viinaa kurkustaan alas kaatava suomalaismies tekee?”

Seppänen on kirjoittanut kiihkeän kirjan. Voin kuvitella kuinka hän on rätisyttänyt näppäimistöllä menemään kiivaan flow:n vallassa. Teksti on vahvaa. Onneksi kirjasta löytyy myös selvästi hitaammin ja pohdiskelevammin kirjoitettuja suvantoja jotka rauhoittavat lukijaa joskus jopa provokatiivisten ja kyynisten kappaleiden välillä. Olisin kiinnostunut kuulemaan mainosmiesten ja naisten reaktioita valittuihin osiin kirjasta.

Itse nautin eniten Juhanin kulutuksen ja työn suhteen pohdinnasta.

Teemmekö töitä kuluttaaksemme vai kulutammeko tehdäksemme töitä? Olen viime aikoina pohtinut, että kulutuskiihkomme johtuu liian suurista tuloista, eli liian paljosta työnteosta. Mutta onko asia näin? Kulutus johtaa varmemmin työntekoon kuin työnteko kulutukseen.

Juhanin mukaan kulutuksesta on tullut tämän hetken johtava normi. “Kuluttaminen on kunnollisuutta varmempi tae kunniallisuudesta.” Oletko huomannut kuinka vanhan kännykän omistaminen häiritsee muita? Häiritseekö se sinua? Epäilyttävä tyyppi kun ei ole mukana meidän yhteisessä kulutusrumbassa.

“…Tämän päivän kulutusyhteiskunnan tyypillinen ilmiö on vanhempien ilmoittama huonon omantunnon kokemus siitä, että he viettävät liian vähän aikaa lastensa kanssa. Yleisin selitys on työnteko. Kuitenkin vanhemmat samanaikaisesti sitoutuvat ympäröivän yhteisön normeihin. Eli mitä vahvempi norminmukainen käyttäytyminen, sitä huonompi omatunto. Merkillinen ilmiö. Tämän huonon omantunnonkin kulutusideologia on kääntänyt voitokseen, sillä se pyritään kompensoimaan pikemminkin hankinnoin kuin esimerkiksi tätä hankintakapasiteettia heikentävällä työmäärän vähentämisellä…”

Suosittelen kirjaa kaikille työssä käyville tai tavaramäärän kanssa tuskaileville. Käy lainaamassa omasi lähimmästä kirjastosta.