CC cutrepunx

Luen mukaansatempaavaa opusta merirosvoista. Life Under the Jolly Roger: Reflections on Golden Age Piracy kuvaa elämää pääkallolipun alla  1600-1700-luvuilla.

Merirosvot olivat monella tapaa edelläkävijöitä. Laivoilla oli demokratia kauan ennen ranskan vallankumousta, tulonjako oli tasainen, homoseksuaalisuus oli normaalia ja työajat olivat kohtuulliset. Sivujuonteena oli toki kovia bileitä, ryöväämistä, kiroilua, kallojen halkomista, raiskaamista ja muuta machoilua.

Itseasiassa juuri suhtautuminen työhön ja varallisuuteen erotti piraatit selvimmin muusta, luonnonvarojen omimiseen keskittyneestä, maailmasta. Eurooppalaisten kuninkaiden Karibialle laivaamat kuvernöörit tuskailivat paitsi voittoja kutistavia piraatteja myös alkuperäiskansojen vastahakoisuutta alistua palkkaorjuuteen.

Tuloja hankittiin sen verran kun tarvittiin, eikä ylimääräisiä säästelty.  Työmäärän kohtuullistaminen leppoisalle tasolle olikin eräs merirosvouran suurimmista houkutuksista. Aikansa downshiftaajia siis.

Merirosvous on taas elämänsä voimissa. Somalipiraatit jatkavat eurooppalaisten esi-isiensä kulttuuria johon kuuluu muunmuassa vapaus elää tässä ja nyt.

People in Garoowe, a town south of Boosaaso, describe a certain high-rolling pirate swagger. Flush with cash, the pirates drive the biggest cars, run many of the town’s businesses — like hotels — and throw the best parties, residents say. Fatuma Abdul Kadir said she went to a pirate wedding in July that lasted two days, with nonstop dancing and goat meat, and a band flown in from neighboring Djibouti.

“It was wonderful,” said Ms. Fatuma, 21. “I’m now dating a pirate.”

- NYT: Somalia’s Pirates Flourish in a Lawless Nation

Jippii! Kaikkea sitä tuleekin tehtyä kun ei katsele joka ilta telkkaria. Kokosin eniten lukijoissa ajatuksia keränneistä blogiteksteistä ekirjan rungon ja laajensin tekstejä kirjana luettavaan muotoon.

Käy lukemassa mistä kirjassani on kyse ja lataa se viikonloppulukemiseksi.

Lataa ja lue ilmainen ekirja Työn hyväksikäyttö – onnellisuuden tavoittelijan opas työelämään

Kiitos kaikille jo palautetta antaneille!

Kuva cc enggul

Facebookissa kaveri pakkasi tavaraa laatikoihin ja uhkasi vapauttaa kirjansa. Olen tehnyt samaa itse viime kuukausina. Pakannut stuffia laatikoihin ja kuskannut ne kirppiksille tai UFFiin. Kirjani ovat lehahdelleet vapauteen Bookcrossingin seuraamina. Lasten lelut kiertävät muovipussillisen kuukausivauhdilla meiltä kavereiden muksuille. Huonekalut vähenevät ja asunto avartuu.

Viime viikkoina olen pohtinut muutaman postauksen viikkovauhdilla elämän tärkeimpiä asioista (Melko suureellista). Tavara ei ole yksi niistä. Vehmas Assemblyn blogiin on kertynyt jo hyvä kokoelma ajatuksia hyvän elämän perusteista kuten ajasta, nykyhetkestä, työstä ja siitä kuinka elää onnellisempaa elämää.

Tavara ei ole tie onneen. Myös Marikoo pohti tavaran ja onnen suhdetta tällä viikolla. Tavara sitoo meitä. Olen ollut muutaman kerran pidemmällä reppumatkalla, ja kotiin palattuani tavara on aina ahdistanut. Mihin ihmeeseen tarvitsen laatikollista haarukoita ja veitsiä? Elinhän juuri neljä kuukautta ilman ainuttakaan.

Tavara omistaa meidät. Tavarasta luopuminen sen sijaan vapauttaa. On hieno tunne kun uskaltaa päästää irti tavarasta. Milloin viimeksi tarvitsit jotain kellarista tai kaapin ylimmältä hyllyltä? Myy turha roina pois, joku tarvitsee niitä sinua enemmän. Vapauttavaa. Kannattaa kokeilla.

Video – George Carlin puhuu “Stuffista”

Kuva cc Peggy Archer

On yllättävän hankalaa keksiä mielekästä syytä sille että teemme töitä enemmän kuin perustarpeiden tyydyttäminen vaatisi. Vai onko?

“…[työn] Ulkoisia merkkejä ovat yhtä lailla hiki otsalla kuin Volvo pihalla. Näkyvästi työteliäs ihminen osoittaa sitoutuvansa ympäröivän yhteisön eettisiin päämääriin, hyveisiin. Hän on kunniallinen…

…Kunnollisuus on tietyistä eettisistä periaatteista kiinni pitämistä, kunniallisuus onnistunut ulkoinen vaikutelma tuosta toiminnasta. Kuvittelemme että kunnian käsite on jotenkin etäinen länsimaisessa kulttuurissa, kun kasvonsa menettänyt mies ei lävistä meillä samurain tapaan miekalla sydäntään. Mitä muuta viinaa kurkustaan alas kaatava suomalaismies tekee?”

Seppänen on kirjoittanut kiihkeän kirjan. Voin kuvitella kuinka hän on rätisyttänyt näppäimistöllä menemään kiivaan flow:n vallassa. Teksti on vahvaa. Onneksi kirjasta löytyy myös selvästi hitaammin ja pohdiskelevammin kirjoitettuja suvantoja jotka rauhoittavat lukijaa joskus jopa provokatiivisten ja kyynisten kappaleiden välillä. Olisin kiinnostunut kuulemaan mainosmiesten ja naisten reaktioita valittuihin osiin kirjasta.

Itse nautin eniten Juhanin kulutuksen ja työn suhteen pohdinnasta.

Teemmekö töitä kuluttaaksemme vai kulutammeko tehdäksemme töitä? Olen viime aikoina pohtinut, että kulutuskiihkomme johtuu liian suurista tuloista, eli liian paljosta työnteosta. Mutta onko asia näin? Kulutus johtaa varmemmin työntekoon kuin työnteko kulutukseen.

Juhanin mukaan kulutuksesta on tullut tämän hetken johtava normi. “Kuluttaminen on kunnollisuutta varmempi tae kunniallisuudesta.” Oletko huomannut kuinka vanhan kännykän omistaminen häiritsee muita? Häiritseekö se sinua? Epäilyttävä tyyppi kun ei ole mukana meidän yhteisessä kulutusrumbassa.

“…Tämän päivän kulutusyhteiskunnan tyypillinen ilmiö on vanhempien ilmoittama huonon omantunnon kokemus siitä, että he viettävät liian vähän aikaa lastensa kanssa. Yleisin selitys on työnteko. Kuitenkin vanhemmat samanaikaisesti sitoutuvat ympäröivän yhteisön normeihin. Eli mitä vahvempi norminmukainen käyttäytyminen, sitä huonompi omatunto. Merkillinen ilmiö. Tämän huonon omantunnonkin kulutusideologia on kääntänyt voitokseen, sillä se pyritään kompensoimaan pikemminkin hankinnoin kuin esimerkiksi tätä hankintakapasiteettia heikentävällä työmäärän vähentämisellä…”

Suosittelen kirjaa kaikille työssä käyville tai tavaramäärän kanssa tuskaileville. Käy lainaamassa omasi lähimmästä kirjastosta.

Seppälän hektinen kirjoitustyyli vaatii, ainakin minulta, toisen lukukerran. Nopeat tilannekuvat ja hektisyys kuvaavat tavallaan hyvin nykypäivää. Merkitsin hiirenkorvalla itselleni mieluisimmat kohdat. Tässä muutama:

“Kansalaisjournalismi oli nimetöntä.

Kansa tahtoi olla se mitä se ei halunnut olla, nimetön massa.

Mistä se kertoi?

Siitä, että kansa halusi oikeutta, oikeuksia ja vapauksia, ja että se tahtoi samanaikaisesti välttää vastuuta. Kuka olisi halunnut ottaa vastaan nimettömiä puheluita? Kansa syytti vallanpitäjiä kasvottomuudesta ja kansa vaati läpinäkyvyyttä. Se syytti eliittiä siitä, että kansaa ei kohdeltu yksilöinä, vaan numeroina, tilastoina ja – massana.

Läh: Anonymous

Ei nimeä, ei ihmisen kasvoja.”

Juha Seppälä pistää haarukalla useasti “verkkoyhteisöä” joka “varjelee hysteerisesti koskemattomuuttaan eikä siksi voi myöskään kehittyä”. Katso erityisesti sivut: 159-162.

Myös kaksinaismoralistinen velttous saa haarukasta:

“…Ilmastonmuutos, köyhyys, syrjäytyminen, nälkä ja jano olivat panemassa laumoja liikkeelle, kohti kauppoja ja yhdeksänhuoneisia erkkaritaloja, joiden edessä seisoi pari tila-autoa ja joiden omistajat olivat erittäin huolissaan ilmastonmuutojsesta, energian riittävyydestä ja digitaalisesta kuilusta silloin kun eivät lentäneet kaukomaille arkea pakoon. He kierrättivät pikkutarkasti kaikkea muuta paitsi hyväosaisuuttaan.

Maan toiseksi suurimmassa päivälehdessä eräs rahoitusmarkkinoiden asiantuntija kirjoitti: “Ennen teollista vallankumousta Maan ilmakehässä oli 250 ppm hiilidioksidia. Nykyinen pitoisuus on noin 385 ppm, ja sen odotetaan kasvavan 450:een varsin nopeasti. Se saa luultavasti aikaan globaalia lämpenemistä, joka sotkee suotuisat sääolot, sulattaa napajäätiköt ja kohottaa merien pintaa, mikä merkitsee kuolemaa ja hävitystä sadoille miljoonille ihmisille.”

Kun se oli luettu, tiskattiin aamukahvikuppi ja lähdettiin töihin.

Illansuussa palattiin, torkuttiin television ääressä ja kuunneltiin uutisista samat asiat.

Sitten mentiin nukkumaan.

Ei, me emme tee mitään ennenkuin on pakko…”

Suosittelen lämpimästi. Kirjastostahan näitä saa ilmaiseksi.

Joulun jälkeen olen lukenut jo kaksi erinomaista kirjaa: Soininvaaran Vauraus ja Aika sekä Seppälän Paholaisen haarukan. Yöpöydältä ja laukusta löytyy Herman Dalyn Towards a steady state economy (johtajan lyhennelmä), Carlsonin Maan ääreen ja muutama muu herkullinen opus.

Jos törmäät kaupungilla ilmaisiin kirjoihin niin ne saattavat olla minun vapauttamiani. Bookcrossing on hieno!

Brysselin reissu meni mukavasti. Kaupungissa oli viehättävää pikku kaupungin tuntua: matalia kauniita taloja, viheralueita ja siistejä katuja. Mussels in Brussels ja belgianperunat jäävät valitettavasti seuraavaan kertaan mutta paikallista olutta maistoin Brysselin “Sports Academyssa”, O’Reillyssa Saksa – Turkki matsia katsellen. Leivos- ja suklaapuodit ovat muuten näkemisen arvoisia. Kuinka sellaisia taideteoksia raaskii syödä?

Belgia vaikutti noin pikapuolisesti silmäiltynä vauraalta maalta. Kadut olivat siistejä, bulevardit kauniita, puistot hyvin hoidettuja, pikaraitiovaunulinja vaikutti uudelta ja rakennusten julkisivut siisteiltä.

Eurooppakuvaani ja käsitykseeni siitä mitä on olla eurooppalainen on vaikuttanut erityisesti kaksi kirjaa. Sven Lindqvistin kirjoittama Tappakaa ne saatanat ja Adam Hochschildin Kuningas Leopoldin haamu.

Jälkimmäinen kertoo Belgian kuninkaan Leopold III:n kumirahojen vuoksi ja sivistyksen nimissä tekemästä Kongon kansanmurhasta. Leopoldin haamu kummitteli minunkin mielessäni pääkaupungin monumetteja katsellessani. Riemukaaret ja muut monumentit rakennettiin aikoinaan pitkälti juuri kongolaisten verellä. Nykyään Belgia nettoaa mm. kemianteollisuudella ja EU-koneiston isännöinnillä.

Yhteenvetona voi todeta, että en menisi Brysseliin lomalle mutta voisin varmasti asua siellä.