Siirryin tänä vuonna kasvimaanhoidosta ruoantuotantoon. Nautiskelin maan hoitamisesta palstaviljelmällä ja Tuusulassa yhteisviljelykokeilun pelloilla.

Tutustuin uuteen vuokrapalstaani rauhallisesti keskittyen lähinnä maaperän parantamiseen kateviljelyllä, pavuilla ja viherkatteen viljelyllä. Aari jo valmiiksi mehevän multaista kastematoja vilisevää maata riitti kasvattamaan noin 50 kiloa pottuja, härkäpapuja, pensaspapuja, köynnöspapuja, sokeriherneitä, silpoydinherneitä, kesäkurpitsoita, mahtavia makeita porkkanoita, kelta- ja punasipuleita, erilaisia salaatteja monen kuukauden tarpeiksi, retiisejä, mustaherukoita, lanttua, iisoppia, timjamia, mäkimeiramia, basilikaa, persian apilaa, kehäkukkia, ruohosipulia ja aiemmin istutettuja perennoita.

Kylmäkellari pursuaa nyt juureksia, hilloja, soseita, mehuja ja kurpitsoita. Kaksi pakastintamme ovat tupaten täynnä paitsi palstan satoa myös metsien aarteita. marjoja, sieniä ja verkkoihin eksyneitä kaloja.

Ensi kasvukautena aion kehittää viljelymenetelmää yhä leppoisampaan ja intensiivisempään suuntaan hyödyntämällä entistä enemmän permakulttuuriperiaatteita. Kesäkurpitsoita ja tomaatteja odottaa jo kaksi kohotettua avaimenreikäpenkkiä. Koko palsta on tietenkin kätketty talviunille sateilta ja pakkaselta suojaan lehti, heinä ja olkikatteen alle.

Tuusulassa olemme eksperimentoineet kuinka vihannesomavaraisuuden saavuttaminen onnistuu kaupungin läheisyydessä viljellen. Oma Maa osuuskunnan kulmilla olemme viljelleet yhtä noin 100×40 metrin kokoista peltoa ja toista pienempää alaa. Hommaa on riittänyt mukavasti ja oppia kertynyt valtavasti. Satoakin on tullut niin runsaasti, että suurin osa siitä on yhä pellolla. Osa sadosta menee osuuskunnan kautta myyntiin esimerkiksi vasta avattuun Kallion Oma maa kauppaan ja osan pidämme me viljelijät.

kuva: Jouko Kämäräinen

Voit lukea yhteisviljelykokeilustamme lisää Elonkehän sivuilta. Kunhan olemme saaneet rakennettua maakellarin ja kannettua sadon sisään onkin reipashenkisten kekrien aika. Siitä onkin sitten hyvä rauhoittua jakoajalle mietiskelemään mennyttä vuotta ja haaveilemaan tulevaa.

Video: Permaculture and peak oil: Beyond ‘Sustainability’

Ei ole hienompaa kuin myllätä maata pitkän talven jälkeen. Mullan tuoksu sormissa, aito matojen löytämisen ilo ja katteen muodostaman uuden mullan rakenteen ihailu.

Vaihdoin palstaviljelmäni kaksikertaa suurempaan koska potut ja sipulit tahtoivat loppua jo marraskuussa. Hitaan pintamaan kuohkeutuksen lomassa olen ehtinyt istua pläntilläni iltaa tiluksia katseella mitaten, kirjoja lueskellen ja mätäjoen varren yölaulajia kuunnellen.

Tänään istutimme muksujen kanssa perunat ja rakensimme raksan jätetiiliskivistä jykevän grillin. Maissit maistuivat hyviltä kuokkimisen ja puuhaamisen päätteeksi.

Viimeistelimme tänään kasvimaan syystoimet. Peittelin loputkin kevyesti käännetyt penkit lehdillä ja heinällä. Ilmaista ravintoa mullalle ja vähemmän hommia minulle. Lapset olivat innoissaan kun laitoimme linnuille syötävää ruokinta-automaattiin. Muistavatkohan linnut meidät viime talvesta? Saa nähdä ehtivätkö krookuksen, narsissien ja tulppaanien sipulit vielä varautua talveen.

Iltapäivällä kävin lisäämässä Stadin Aikapankin sivuille tietoa The Money Fix-dokumentista.

Illalla aion juoda teetä.

Fillaroin aamulla töihin ja huomasin radan varressa vanhemman herran keräävän koristepensaista marjapoimurilla pulleita mustia marjoja pyörätiellä oleviin ämpäreihin.

Ovat kuulemma aronioita joita voi syödä sellaisinaan mutta hän tykkäsi tehdä niistä kylmäkellariin soseita. Terveellisempiä kuin mustaviinimarjat. Lähikirjaston johtaja vinkkasi iltapäivällä reseptikirjaa lainatessani, että venäläiset uskovat aronian auttavan krapulaankin. Melko superia siis.

Ei auttanut, oli pakko käydä santsaamassa lasitölkkejä ja säilykepulloja ja ostaa lisää sokeria ja pussillinen sitruunahappoa (apteekista saa).

Illan hämärtyessä poimin parikymmentä litraa näitä ihmemarjoja joiden luvataan parantavan ja auttavan lähes kaikkeen flavonoidien, hivenaineiden ja muiden ihmeaineiden avulla. Lähijunat kirskuivat marjastajan ohi ja iltalenkkeilijät ja ohikulkijat kummastelivat, että mistä he ovat jäämässä paitsi.

- Mitä marjoja noi on?

-Aronioita joista saa helposti hyvää hilloa ja tuorepuristettua mehua.

“…aroniasta että pihlajasta tehdyt hillot ja hyytelöt menevät huomattavasti paremmin jos niihin lisää hyvää viinaa.”

Lähiruokaa ja luomua parhaimmillaan.

Tunnen itseni viileä hermoiseksi kaveriksi. Olen kyennyt hillitsemään puutarhureiden jokakeväistä istutushuumaa. Huuma käy ilmi ikkunanlaudat ja pöydät täyttävistä taimipoteista ja liian aikaisena kasvimaan kylvönä. Huumapäisimmät puutarhurit huumailevat huumassaan monivuotiset kasvit joka vuosi uuteen penkkiin.

Tänä keväänä olen ollut viileä puutarhuri. On kesäkuu enkä ole suoriutunut kevätkylvöistä. En ole myöskään rakentanut mitään ellei salkopapuja varten junttaamiani seipäitä lasketa rakennelmaksi.

Erilaiset herneet ja pavut odottavat vielä istutusta. Härkäpapuja olen tosin jo istuttanut rivillisen perunoiden seuraksi, sekä noin 60 metriä sinne tänne sissipuutarhurin salapenkkeihin.

Aion jatkaa syksyllä aloittamaani kateviljelyä. Tavoitteenani on parantaa maata siinä määrin ettei se vaadi enää lapiomuokkausta. Joutilaan puutarhurin unelma.

Vuosi 2009 oli  häkellyttävä. Elämä tuntuu tosiaan olevan yhtä muutosta. Pienellä kannustuksella ja onnella muutokset ovat tapahtuneet parempaan päin. Muutosten suuruudet aiheuttavat ajoittain häkellystä.

Kotona kaikki siirtyivät 2009  liikkumaan kahdella jalalla ja jokaisella on nykyään omat hampaat. Kummatkin ovat äärimmäisen hienoja ominaisuuksia ihmisissä. Uudet leikit, mielenkiintoiset kysymykset ja uhmaikä tulivat kuluneena vuonna myös tutuiksi. Olin unohtanut kuinka hauskaa on käyttää hämisnaamaria ja kuinka paljon iloa pienissä asioissa on. Arki on monesti pienten lasten vanhemmille hieman haastavaa. Tänä vuonna lapset eivät ole enää yhtä pieniä. Jos vaikka pääsisi kesällä neppisradalle…

Harrastuksiin mahtui kuluneena vuonna paljon uuden oppimista. Luin valtavasti ja pyrin ottamaan opittua tietoa käyttöön. Yritin jakaa oppimaani myös entistä järjestelmällisemmin eteenpäin. Perustin yhdessä oppimista varten yrityksen, Vehmas Assemblyn.

Aloin katsoa kirjoittamista uudesta vinkkelistä. Voisiko näppäimistöllä naputtaa muutakin kuin sähköposteja ja blogia? Kirjoitin omakustanteisen ekirjan hyvästä elämästä ja onnellisuudesta.

Kesällä nautiskelin ruoankasvattajalle ihanteellisista ilmoista. Kasvit kasvoivat itsekseen sillä välin kun istuskelin lueskellen ja eväitä nautiskellen puutarhatuolissa. Kesä oli hieno.

Syksyllä vierailin useassa taidenäyttelyssä. Pablon näyttely Ateneumissa ja Botticellin näyttely Frankfurtissa olivat upeimmat. Eniten ajatuksia herättivät kuitenkin Koffin museossa olevat kapakkahupeja kuvaavat piirrokset. Hmmm

Asuinalueelle on saatu vipinää. Pohjois-Haagan kotisivujen toimittamisen ohella järjestin keväällä aluefoorumin Pohjois-Haagan liikenteestä ja syksyllä yhteisfoorumin Etelä-Haagan kanssa kaupunkipolkujen luomisesta. Lokakuussa järjestin Vehmas Assemblyn toimesta haagalaisille kurssin kansalaisjournalismista. On mukavaa ajatella, että aluefoorumien aloittaminen on ehkä osaltaan kannustanut Helkaa ottamaan Haagan osaksi miljoonaluokan Caddies-projektia yhteisön kehittämiseksi. 2009 oli hieno vuosi Pohjois-Haagalle!

Olen onnellinen lumesta. Lapset saavat vihdoin nähdä kuinka hauskaa talvella ennen oli.

Töissä kuluneen vuoden huippuhetki oli huhtikuinen hankematka Borneon sademetsiin. Reissu jätti minuun jopa vuoden aikana saavutettuja suojeluvoittoja suuremman kokemusjäljen. Työkaverit innostuivat bloggaamaan sademetsätiimin esimerkin mukaisesti. Hyvä hyvä! Työpostaukseni löytyvät muuten täältä.

Yhteiskunnallisesti vuosi 2009 oli epäonnistunut. Kööpenhaminan häpeällinen tulos ja suomalaisen poliittisen järjestelmän heikko happi leimasivat vuotta. Uskoni nykyisenkaltaiseen poliittiseen päätöksentekoon on vuoden vaihtuessa koetuksella.

Olen varma, että vuosi 2010 tulee olemaan jopa edeltäjäänsä mielenkiintoisempi. Odotan innolla uusia ajatuksia, ystäviä ja seikkailuja! Jotta vuosi ei menisi aivan ajelehtimiseksi, olen suunnitellut uusia kujeita, entisten hyvien kujeiden lisäämistä ja muuta mielenkiintoista vuodelle 2010.

Oikein upeaa Uutta vuotta ja alkavaa vuosikymmentä kaikille! Olette upeita!

Kuva cc taivasalla

Kävimme tänään kaivamassa vuoden viimeisen sadon. Palsternakat olivat pulskistuneet ruutuviljelypenkissä ensipakkasilta suojassa. Saimmepa vielä muutaman retiisin ja porkkanankin maisteltaviksi.

Tämän vuoden sato oli mahtava. Kaikkea tuli yli äyräiden. Kesäkurpitsoiden ja porkkanoiden kanssa meinasimme joutua ihan pulaan. Jaoimme satoa tutuille pitkin kesää.

Ruutuviljely onnistui myös hienosti. Mikäli kesäkuu olisi ollut lämpimämpi, olisimme saaneet varmasti useammankin sadon korjattua.

Pienkasvihuone oli myös hyvä kokemus. Kurkut kasvoivat ja kasvoivat. Kylmäkellarissa odottaa parikymmentä etikkakurkkupurkkia. Tomaatit ovat haastavia kasvatettavia, ja munakoisot eivät sovi ainakaan minun kasvimaalleni. Ne ehtivät vain kukkia. Tomaatit otin sisään kypsymään. Etanoilta suojaan.

Koska kesä on joutilaan kulta-aikaa, ei sitä viitsisi käyttää rikkaruohojen kitkemiseen ja mullan muokkaukseen. Yritän saada aikaan kaivuuvapaan kasvimaan. Sen pitäisi onnistua kateviljelyn avulla. Kateviljely on hidasta puutarhanhoitoa parhaimmillaan.

Kateviljelyn idea on pitää maaperä jatkuvasti suojattuna, katettuna. Näin syksyllä, kun maa on käännetty, se peitetään katteella: ruoholla, heinällä ja muulla eloperäisellä puutarhajätteellä. Keväällä kate siirretään käytäville lahoamaan lisää. Näin maaperä lämpenee nopeammin.

Kesällä, kun siemenet on istutettu, kasvimaan penkit peitellään taas katteella. Kate suojaa maaperää ja estää rikkakasvien villiintymistä. Eli suomeksi vähentää tarvetta kastella maata ja nyppiä rikkaruohoja.

Oma kasvimaani on aika savinen, joten joudun todennäköisesti odottamaan täysin maanmuokkausvapaata viljelyä vielä kolme vuotta. Multaisemmat maat saattavat kuohkeutua kaivuuvapaiksi jo vuodessa. Kuulostaa hyvältä.

Kesä oli hieno. Tervetuloa talvi.

Kaupunkiviljely on saapunut Suomeen. Syyskuun lopulla ulkomaalaiset ja suomalaiset urbaanit farmarit kokoontuvat Megapolikseen pohtimaan ruuantuotannon mahdollisuuksia kaupungeissa. Ja hyväthän ne mahdollisuudet ovat. Tiedän kokemuksesta.

Kaupunkiviljely on muotia, mikä on hieno asia koska mikään ei tunnetusti ole niin tärkeää kuin kasvimaanhoito. Muoti-ilmiö voi kuitenkin sortua söpöilyyn Bobdylan-folkin tahdissa. Gorgeous!

Video – Kasvimaa pickupissa

Hemmetin cool ja hauska juttu, eikö? Mutta ei kovin tehokas tapa tuottaa ruokaa. Kattoviljely on jo tätä päivää New Yorkissa. Toiminta vaikuttaa jo pätevältä viljelyltä ja ruokaa on myytäväksi asti.

Video – Kattoviljelyä New Yorkissa

Vielä toistaiseksi kaupunkiviljely on hieno harrastus ja tuo myös ihan oikeasti vaihtelua ja ruokaa pöytään, mutta se ei ruoki kaupunkia. Maaseutu on siitä kiva juttu, että se tuottaa pöytäämme päivittäisen bulkkiruuan jota voi piristää mangoldilla ja muilla kasvimaan herkuilla.

Tulevaisuudessa asia voi olla toisin, jos puutarhapilvenpiirtäjät, kattokasvimaat ja omavaraiset vesiviljelmät ottavat tuulta siiven alle.

Ruuantuotantoa tulee tehostaa radikaalisti lähivuosikymmeninä. Urbaaniruuantuotanto tarjoaa geenimuuntelulle kovan vastustajan. Kaupunkiviljely on parhaimmillaan moninkertaisesti perinteistä, metsän raivaukseen perustuvaa, maataloutta tehokkaampaa.

Video – Puutarhapilvenpiirtäjät

Samalla pinta-alalla voi kaupungissa tuottaa järisyttävästi enemmän ruokaa kuin pellolla. Kasvit saadaan kasvamaan horisontaalisesti ja vertikaalisesti lähes suljetussa systeemissä, joka lannoittaa ja kastelee itse itsensä.

Kaupunkiviljelystä on kirjoitettu Suomessa aiemminkin. Täällä vinkkiä lavakuormurin pimppaukseen.

Ruutuviljelyn ideana on kasvattaa enemmän kasviksia pienellä alalla niin, että on enemmän aikaa pötköttää puutarhatuolissa. Parempi sato pienemmällä työllä! Ruutuviljely on hienoa, katso vaikka.