Omega julkaisi tämän artikkelin alunperin Väärinajattelija numero 5:ssä. Nyt hän julkaisee mainion kirjoituksensa tietämättään myös täällä. Se kuvaa edellisessä kirjoituksessa mainittua naurettavaa tilannetta jossa kapitalismi laajennetaan koskemaan hyvinvointia tukevia aktiviteetteja, “palveluita”, talouskasvun jatkumisen takaamiseksi.

Jotta kunnista tulisi yhtä mielivaltaisesti käyttäytyviä kuin yrityksistä, on niissä otettu käyttöön tilaaja-tuottajatoimintamalli, kuten asiaa hienosti nimitetään. Kun aiemmin teknisen osaston päällikkö soitti talonmies Mäkiselle saadakseen lisää hiekkaa jäätyneille kunnantalon portaille, hän tilaa nykyisin jo edellisenä vuonna hiekan kuntaan perustetulta teknisentuottamuksen päälliköltä. Isommissa kunnissa on säästösyistä perustettu lisää päällikkövirkoja, mutta pienemmissä on vain ostettu yksi tuoli ja solmio tai huivi. Tekninen johtaja tilaa palvelun ja sitten istahtaa toiselle tuolille tai peräti toisen pöydän ääreen, vaihtaa solmion (tai huivin) ja ryhtyy tuottajana pohtimaan paljonko tilaus maksaisi.

Nyt tämä nerokas järjestelmä tuodaan myös kotiTalouksiin. Aivan kuten kunnissa aiemmin virheellisesti ajateltiin, että kunnan tehtävänä on kuntalaisten palveleminen, useimmissa kodeissa ei ymmärretä, että avioliittoMarkkinoilla hankittu puoliso ja tämän kanssa perustettu yksikkö on nimenomaan taloudellinen yhteenliittymä. Talouteen liitetään käsitteet tehokkuus, tuottavuus ja laskentatoimi eli kirjanpito. Sellaiset asiat kuin rakkaus, empatia, nalkutus ja mykkäkoulu eivät kuulu taloudellisen yksikön ominaisuuksiin.

valtiovarainministeriö, johon virkamiehet valitaan sen perusteella kuinka huolestuneita he osaavat olla, on valmistelemassa uutta lakia tilaaja-tuottajamallin tuomisesta kotiTalouksiin. Ajatus on yksinkertainen ja yksinkertaisesti nerokas. Aluksi perheissä ja myös sinkkuTalouksissa kaikki tehtävät selvitetään, luokitellaan ja kirjataan. Ministeriö kouluttaa parhaillaan konsultteja, joiden tehtävänä on opastaa perheitä ja sinkkuja tilaaja-tuottajakirjanpidon perusteisiin.

Jokaisen talouden on vapaaehtoisesti hankittava tietokoneohjelma, jonka avulla tilauksia ja tuottoja seurataan. Ohjelman nimeksi on ministeriössä hyväksytty Tuottavuuden, tehokkuuden ja vaurastumisen nostamisen järjestelmä eli Tondis (tämä on konsulttitoimiston miljoonan euron ehdotus joten sen on oltava hyvä). Ohjelmat ladataan tietokoneisiin netin välityksellä automaattisesti. Kaikki tehtävät ja toimet arvioidaan senhetkisen markkinahinnan mukaan. kodit toimivat vastedes kotiTalousMarkkinoilla. Esimerkkejä hinnoittelusta: herätys kolme euroa, aamukahvi, paahtoleipä ja paistettu kananmuna 18 euroa (kannetaan sänkyyn kahdeksan euron lisämaksusta). Imurointi 22 euroa, likaisten sukkien korjaaminen pesuhuoneeseen kolme euroa pari, parittomat puoleen hintaan. Seksipalvelut 50-550 euroa (asennot, kestot, riettaat puheet ja erikoisvaatetus vaikuttavat hintaan).

Koska tuiki tavallisilla kotiTalouksilla ei ole enää varaa ostaa nykyistä enempää palveluita, koko järjestelmä koko järjestelmä toteutetaan palveluseteleillä. Niillä tilaaja ostaa palveluita perheen muilta jäseniltä. Täytyy siis miettiä mikä on tärkeää ja mikä tärkeintä. Himon riivaama joutuu pohtimaan haluaako hän aamiaisen vai puolisonsa sänkyyn. Pomoa kotona sättivä joutuu valitsemaan aviopuolison ymmärtäväisen mutta kalliin kuuntelun vai lasten ymmärtämättömän mutta halvan kuuntelun välillä. Alaisia haukkuessa on sama ongelma. Koska kaikenlainen talkootyö epätaloudellista ja tehotonta, myös sinkut joutuvat tilaamaan ja tuottamaan omat palvelunsa. Heille valtio lahjoittaa tuottajasolmion tai -huivin, joka puetaan päälle, kun ryhdytään tuottamaan tilattuja palveluita. Ravintolaillan päätteeksi tuottaja on se, jonka luokse mennään ja tilaaja se toinen.

Koska lapset eivät kykene tuottamaan kuin itkupalveluita eikä heillä ole kykyä taloudelliseen ajatteluun ja laskentatoimeen, heille osoitetaan luotettu henkilö, joka huolehtii tilaajatoimesta näiden puolesta. Esimerkiksi näin: maito yhdestä tissistä 13 euroa, kahdesta yhtä menoa nautittuna vain 22 euroa, pissaisen vaipan vaihto 14 euroa (kakkalisä 25 euroa). Lapset voivat tietenkin myös myydä palveluita ja saada näin lisää ostoseteleitä. Myös ei-palvelu katsotaan myytäväksi tuotteeksi: en-kiusaa-pikkusiskoa, en-tappele-nukkumaanmenosta, en-jää-kiinni-tupakanpoltosta.

Tämä on aivan vallankumouksellinen uutuus: vihdoinkin jo imeväiset saadaan mukaan taloudelliseen toimintaan. Lapsi saa kirjaimellisesti sanottuna jo äidinmaidossa tai ainakin sen oheistuotteena käsityksen siitä, mikä elämässä ja ihmissuhteissa on tärkeintä. Jos riittävän tasokasta ja palvelua ei löydy omasta takaa, on perheen jäsenillä oikeus ostaa palvelu tarjouksen perusteella myös muualta. Jos Jos imuroinnin jälkeen villakoiria jää sängyn alle tai tiskauksen jälkeen astioihin rasvaa, voi saman palvelun ostaa myös ulkopuoliselta. Tämä lisää tietenkin myös tehokkuutta ja tervettä kilpailua. Jos puolison seksuaalisten palvelujen taso tai kiinnostavuus laskee, on tämän pakko alentaa hintaa tai tilaaja etsii palveluita muualta.

Tästä tulee kansalaisia suuresti hyödyttäviä synenergiaetuja. Kukaan ei tosin osaa tarkkaan sanoa mitä ne ovat, mutta koska yritykset sellaisia jatkuvasti etsivät, asian täytyy olla tärkeä, merkityksellinen ja siunauksellinen. Näin kapitalismia ohjaava käsi saadaan tungettua myös koteihin ja hameen alle. Kun kaikki ajavat omaa etuaan, kansakunnasta tulee tehokkaasti onnellinen. Miksi ryhtyä pesemään ikkunoita, jos on säästössä edellisen yön jäljiltä 500 euron edestä seteleitä.

Järjestelmällä on myös laajoja ja hyödyllisiä kansantaloudellisia vaikutuksia. Jokaisessa kotiTaloudessa pidetään tarkkaan vähintään kaksinkertaista kirjanpitoa siitä, mitä on tilattu ja mitä tuotettu ja mihin hintaan. Valtionvarainministeriönsuunnitelmien mukaan jokaiselle kansalaiselle annetaan 3000 euron arvosta palveluseteleitä – siis käytännössä rahaa. Koska kansantaloustiede on arvaustiedettä, arvioimme, että kerrannaisvaikutukset ovat suuruudeltaan xp-q. (Tämä ei tarkoita mitään, mutta näyttää hienolta joten on helppo sopia, että sen arvo on 1,67.) Näin paljon lisäystä syntyy kun palveluita ostetaan ristiin rastiin ja edestakaisin. Kokonaiskulutukseksi saadaan 5000 euroa henkeä kohden.

Kansalaisille korostetaan, että kulutus on isänmaallinen teko, suomen nostamista maailman rikkaimmaksi maaksi. Tuhlaaminen on säästämistä ja päinvastoin. Kun järjestelmä pyörii täysitehoisesti, Suomen bruttokansantuote kasvaa yhteensä 25 miljardin euron edestä. Tämä BKT kertoo kuinka paljon kimpsuja ja kampsuja, rompetta ja roinaa sekä palveluja olemme tuottaneet eli sen kuinka onnellisia olemme, kuinka hyvin meillä menee naapurimaihin verrattuna ja vastaavasti kuinka ikävästi asiat muilla kansoilla ovat.

No hyvä, sanoisi Porsas Urhea – ja sanoikin. Ensiksi tällä on ratkaiseva vaikutus valtion velkaan. 1990-laman aikaan, kun valtion velkaa kasvatettiin, kaikki taloustieteilijät vääntelivät tuskaisesti käsiään: Nyt joutuvat lapsemme maksumiehiksi. Mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana valtion velka bruttokansantuotteeseen verrattuna on laskenut kuin lehmän häntä; jos tätä menoa olisi jatkunut, ei lapsillemme olisi jäänyt mitään maksettavaa.

Onneksi tuli uusi lama ja taas näyttää hyvältä, lainaa otetaan ja kakarat maksavat. Mutta Tondiksen ansiosta valtiovelan määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen laskee nykyisestä noin 25 miljardia ja sen verran voimme ottaa lisää velkaa eli puolet nykyistä enemmän eli reilut viisi tonnia pekkaa ja liisaa päälle. Eikä tässä vielä kaikki! Paras on vasta tulossa: Suomesta tulee näin maailman rikkain maa henkeä kohden laskettuna. Kun me olemme nyt alamaista kohden laskettuna listalla noin viidestoista, niin tilaaja-tuottajamallin ulottaminen kotiTalouksiin lisää bruttokansantuotettamme kansalaista kohden 60000 euroa vuodessa. Meistä tulee ykkösiä ja todella rikkaita!

Ja kaikki on entistä paremmin: mummot ja vaarit ostavat palveluita lapsiltaan, nämä toisilta aikuisilta, lapsia imetetään ja ruokitaan alvariinsa, jotta vanhemmat saavat palveluseteleitä voidakseen ostaa lisää palveluita. Kaikki rientävät palvelemaan kaikkia tullakseen kaikkien palvelemiksi. Kyllä kansantalous(tiede) on ihmeellistä!

Lue myös Onnellisuustalous – Massat onnellisiksi ja massit jatkuvaan kasvuun

“Masennus aiheuttaa yksittäisistä sairauksista eniten työkyvyttömyyttä Suomessa. Sen kansantaloudelliset vaikutukset ovat mittavat.” YLE Masennus vie suomalaisten työkyvyn

Kapitalismi tasapainottelee ihmisten tyytymättömänä ja onnellisena pitämisen kanssa. Mainosteollisuus ja ihmisten luontainen tapa vertailla itseään toisiin suhteessa kulttuurin menestyksen merkkeihin ja tapamme tottua saavuttamiimme menestyksen merkkeihin pitää meidät tyytymättöminä.

Jotta tyytymättömyytemme ei yltyisi järjestelmän hylkäämiseen, meille suodaan sopivia makupaloja aitoa eudaimoniaa, aitoa tyydytystä, mutta pääasiassa vain sen korvikkeena hedonistisia pikamielihyviä, uusia tavaroita.

Tyydyttävä onnellinen elämä ei onnistu kapitalismissa sillä se tarkoittaa loputtoman uuden ja aina vain enemmän tavoittelusta luopumista. Todellinen kehitys tarkoittaisi teknisestä ja taloudellisesta kehityksestä luopumista.

Many of the teenage students I encountered seemed to be in a state of what I would call depressive hedonia. Depression is usually characterized as a state of anhedonia, but the condition I’m referring to is constituted not by an inability to get pleasure so much as by an inability to do anything else except pursue pleasure. There is a sense that ‘something is missing’—but no appreciation that this mysterious, missing enjoyment can only be accessed beyond the pleasure principle

.

David Williams epäilee, että kapitalismin tähän asti onnistunut tasapainoilu onnen ja tyytymättömyyden välillä ei enää toimi. Masennuksesta on tullut yksi yleisimmistä kansantaudeista joka rajoittaa merkittävästi talouden toimintaa. Ihmiset eivät kestä elämää joka tarjoaa vain todellisen tyydytyksen korviketta, kulutuksesta saatavia pikamielihyviä. Poliitikot ovatkin viime vuosina keskittäneet mielenkiintonsa siihen kuinka alamaisista saisi taas onnellisempia – siis uudelleen toimivia työntekijöitä.

Toisaalta kapitalismi on törmännyt vakaviin ongelmiin laajentua. Kapitalismihan on kuin polkupyörällä ajaminen, sen täytyy edetä tai se kaatuu. Täytyy löytää uusia elämän alueita joita tuoda osaksi markkinoita ja taloutta, jotta talouskasvu voisi jatkua. Tähän asti uusia alueita on löytynyt. Viimeisimpänä uutuutena aiotaan nuoria veloittaa siitä huvista, että saavat korjata tuhon joka aiheutui kun heidän vanhempansa työskentelivät saavuttaakseen kulutusyhteiskunnan unelman ympäristön (ja onnellisuuden) kustannuksella. Eläköön vihreätalous!

nyt päättäjät puhuvat avoimesti siitä, että heidän ylläpitämänsä järjestelmä ei tuota hyvinvointia ja onnellisuutta kuten he aiemmin meille hehkuttivat. On syytä huolestua.

Mielesi ollaan siirtämässä osaksi kasvutaloutta. Pisimmällä onnellisuustalouden luomisessa ollaan Briteissä jossa Cameron on ottamassa käyttöön kansallista onnellisuus indeksiä jonka avulla teknokraatit kykenevät ohjaamaan ihmisiä toimimaan “oikein” perustuen “objektiiviseen” yhteiskunnalliseen hyöty-haitta-analyysiin.

The method, known as the ‘income compensation’ technique, poses the following question: how much private monetary income would be necessary to compensate a person psychologically for the loss of a specific public good that he or she can currently use for free? For example, if someone regularly visits a free public art gallery, their measured happiness levels may be x per cent higher than someone who does not do so. It is then possible to assess how much private income this x per cent difference corresponds to, using established data on the correlation between happiness and pay. That figure can then be multiplied by the number of households who visit the gallery in question, to produce an artificial proxy for its ‘market price’.

Massan onnellisuuden (työkyvyn) kannalta, valittujen tutkimustulosten perusteella, hyödyllisiä aktiviteetteja voidaan sitten suosia esimerkiksi vero-ohjauksella tai rangaistuksin. On tärkeä huomata, että tutkimustulokset voidaan valita järjestelmän nykyisiä tavoitteita tukeviksi. Tulisiko veronmaksajien tehdä enemmän vai vähemmän palkkatöitä? Voidaan myös kieroilla ja esittää EK-pokkana, että jos taloudellinen epätasa-arvoisuus luo tyytymättömyyttä tulee ihmisiä kannustaa ansaitsemaan (ja kuluttamaan) yhtä paljon kuin nyt heitä varakkaammat ansaitsevat.

Voit olla varma, että talousliberaalien onnellisuusindeksillä pyritään pönkittämään nykyistä status quota. Poliitikot eivät suostu siihen, että ihmiset eläisivät todella onnellisina sillä silloin eliitin polkupyörä kaatuisi. Todennäköisesti ihmisiä ohjataan nykyistä enemmän esimerkiksi vapaaehtoistöihin jolloin he saavat juuri ja juuri tarpeeksi merkitystä elämäänsä jotta selviävät eläkkeelle uusien vapaaehtoisten hoidettaviksi.

Yllä kuvattua tulojen kompensaatio-menetelmää käyttäen voi muuten perustella myös yksityisomistuksen lakkauttamisen sillä yhdessä käytetty euro tuottaa suuremman psyko-taloudellisen tulon kuin yksityisesti käytetty euro.

Toinen asia joka kannattaa brittien tekemisistä huomata on, että jos hyvinvointia tukevia aktiviteetteja (ystävien kanssa olo, lahjojen antaminen, jakaminen, mielekäs yhteiskunnallinen toiminta…) korvataan rahalla niin vaadittavat summat ovat huomattavia. Esimerkiksi jotta konserteissa käymisen aikaansaama hyvä olo kyettäisiin korvaamaan se vaatisi 9000 punnan lisätulot.

Tästä taas seuraa typerryttävä ajatus talouskasvun räjähtämisestä kasvuun hyvinvointipalveluiden avulla. (Not again!) Jos palveluista maksettaisiin niiden tuoman hyvinvoinnin perusteella viljelisitkö ihmisille ruokaa vai esittäisitkö taikatemppuja?

Skenaario vastaisi Tom Murphyn esittämää omituista ja epärealistista (oletuksena on, että energiakulutus ei kasva) jatkuvan kasvun tilaa jossa palvelut ja innovaatiot vastaavat 99 prosentista taloutta ja nykyisen talouden (ruoka, energia, tavarat, rakentaminen…) osuus on kutistunut vaivaiseen prosenttiin. Ruoka olisi pian lähes ilmaista upporikkaille taikureille ja idolsseille joiden veroilla tuettaisiin muuten köyhiä maanviljelijöitä, tai tuettaisiin mikäli se ei alkaisi rajoittamaan jatkuvaa kasvua – tai mikäli se olisi tarpeellista. Riisto ja orjuus ovat vanha kapitalismin käyttämä keino ylläpitää kasvua.

Ensi postauksessa näytetään uusi kaunis maailma jossa taloutta kasvatetaan hyvinvointipalveluin. Oletko valmis olemaan sika rikas?

Lue: Vieraspostaus – Valtionvelka kuriin ja Suomi maailman rikkaimmaksi

Hyvää settiä!

Ajan Henki – kokopitkä dokumentti

Ajan Henki | Virallinen julkaisu | 2011 from Ajan Henki on Vimeo.

Reilun kahden tunnin aikana muutama asia särähti korvaani, mikä on vähän ottaen huomioon asioiden massiivisuuden ja vaikeuden. Haluaisin tuntea modernisaatioteoriaa paremmin ja kertoa tarkemmin siitä kuinka raha, tiede, teknologiausko ja kristillinen lähetyskäsky ovat tiukkaan nivoutuneita ja keskeisiä syitä maailman ja ihmisten tilan huononemiselle. Toivottavasti voin joskus näin tehdä. Nyt tyydyn toteamaan, että Zeitgeistin perusolettamus siitä, että tiede on neutraali ei pidä paikkaansa.

Itse asiassa Zeistgeit-liikkeen edustaja toi asian itse esiin todetessaan, että resurssipohjaisessa taloudessa tietokoneet päättävät asioista niin, että resursseja käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Ei ole objektiivista tutkia sitä mikä katsotaan tärkeäksi (ja tehostaa tutkimusresurssien käyttö juuri siihen) ja jättää muut arvot huomioimatta.

Tiede tutkii pitkälti sitä mikä katsotaan valtaapitävien edunkannalta tärkeäksi ja päätyy sitten olemassa olevia valtarakenteita tukeviin tuloksiin. Nykytiede näkee maapallon hyväksikäyttäjän roolista: kuinka tienata lisää rahaa (jolla maksaa velkaa ja osoittaa menestystä) tai kuinka hyväksikäyttää maapalloa vielä tehokkaammin. Tulisiko meidän todella heittää bensaa liekkeihin ja jatkaa tällä samalla kaavalla?

Zeistgeist-liikkeellä on selvästi paljon hyviä ajatuksia ja varmasti huimasti sellaisia joita en tunne, mutta valta tuntuu olevan heille sokeapiste. Tai ei aivan, sillä juuri nuo valtaapitäväthän estävät zeistgeistin ajatusten käyttöönoton. Koska en osaa neuvoa modernisaatioteorian opusten pariin (osaisiko joku?) niin kehotan aloittamaan Derrick Jensenin keloilla. Heviä shittiä nekin.

Frank Joseph Smecker: So to “see green,” figuratively speaking, is to experience the world personally, emotionally, convivially and reciprocally with other beings, rather than to experience it as a set of objective truths for personal material gain or information, or as protocol to maintain the status quo?

Derrick Jensen: Exactly. This culture is based on the assumption that all of the world is without volition, is mechanistic, and is therefore predictable. The existence of the willfully unpredictable destroys a foundational assumption of this culture. The existence of the willfully unpredictable also invalidates this culture’s ontology, epistemology, and philosophies, and reveals them for what they are: lies upon which to base this omnicidal system of exploitation, theft, and murder; it’s much easier to exploit, steal from, or murder someone you pretend has no meaningful existence (especially if you have an entire culture’s ontology, epistemology, and philosophy to back you up), indeed, it becomes your right, even your duty (e.g. war, genocide, death squads, mercenaries, etc). The existence of the willfully unpredictable reveals this culture’s governmental and economic systems for what they are as well: means to not only rationalize but enforce systems of exploitation, theft, and murder (e.g., effectively stop Monsanto’s exploitation, theft, and murder, and see how you are treated by governments across the world). – An Interview with Derrick Jensen on Science and Technology

Tere Vadén nostaa dokumentissa, onneksi, tieteen rinnalle alkuperäisen tiedon, syntytiedon, jonka olemme tiedehuumassamme onnistuneet länsimaista hävittämään. Syntytieto ei näe maailmaa itsekkäästi tai tunnelikatseella vaan yhdessä ja ylisukupolvisesti.

Voitte vain kuvitella sitä minkälainen on se tuomio joka 30 tai 60 vuoden kuluttua lasten ja lastenlasten taholta tähän nykypäivän ihmiskuntaan kohdistuu … Kysymys on tietyn aikakauden ja sukupolven aivan mittaamattomasta ahneudesta ja itsekkyydestä. – Eero Paloheino

Nauttikaa dokumentista ja uskaltakaa elää kuten haluatte.

Suomalaisen keskikuukausipalkka on reilu 2900 euroa. Se on paljon. Nelihenkinen perheemme on elänyt moisella monta vuotta, velkoja lyhentäen. Neljän hengen perheessä kolmen tonnin tulot riittävät enemmän kuin hyvin. Kolmen tonnin ruokarahat on saavutettu etu tällaiselle vanhalle opiskelijalle, siivoojalle ja lihatiskin palvelijalle. Hätkähdin Kuluttajatutkimuskeskuksen väitettä, että meidän pitäisi pärjätä 1500 eurolla kuussa.

“Voi vittu saatana!” tuumi Durruti oliivia mutustellen.

Miten ihmiset on saatu lannistettua hyväksymään moisen? Lalli-kansa. Jos mun lapsilta vietäis oikeus ruokaan… Saanen sytyttää autonrenkaan?

Suomalaiset vanhemmat himoitsevat lisää rahaa. Seiskassa listataan Suomen kalleimpia taloja ja naisten lehdissä esitellään rikkaita. Menestys on päästä seiskaan. Kilpajuoksu jatkuu. Tuho etenee.

Ei riitä, että perheellä on kaikki hyvin ja lapset saavat olla vanhempien kanssa. Menestys vaatii lisää rahaa! Iso valkoinen kivitalo. Julkkis remontoi sen meille sillä aikaa kun olemme toimistolla lukemassa sähköposteja. Sitähän suomalainen menestys ja tasa-arvo on, oikeutta olla poissa läheisten luota, lukemassa sähköposteja – aina – 24/7 email-elämä. Menestys!

Kenen menestys? Älkää laskeko mua mukaan! Minulle menestys on roheutta seurata omia arvoja ja tavoitella onnellista hyvää elämää yhteiskunnassa, joka tavoittelee nopeita fiksejä ale-laareilla.

Kansalaisten hyvinvointiin ja onnellisuuteen tähtäävä yhteiskunta tekisi kaikkensa tulojen tasaamiseksi. Tasa-arvo minimoi sosiaaliset konfliktit ja lisää koko yhteiskunnan yhtenäisyyttä. Seli seli, kiva haave, ei valtio voi tavoitella onnellisuutta. Reaalipolitiikka ja vaalirahat päättävät tavoitteet.

Ei? Mikä on mennyt vikkaan? Kekkonen? Lipponen? Katainen? Soininvaara? Edustavatko puolueet edes meitä?! Miksi sua pitäisi edustaa? Koetko, että et osaa itse ajatella vähintään yhtä rationaalisesti kuin Prismojen kaavoittaja, HOK-Elannon hallitus – eli kunnallisvaltuustosi?

On kuulemma naivia ajatella, että puolueet voisivat keskittyä edistämään onnellisuuttamme. Väittävät reaalipolitiikaksi. Tuntuu, että oemme sosiaalitunnuksia, jotka joko tuottavat tai kuluttavat heidän näpeissään olevaa valtaa, veroja – sitä veropohjaa …verotuloja verotuloja mutta miksi?

Juoksuttaako valtio meitä? Kenellä on isoimmat ja verovapaimmat firmat. Mikä valtio pystyy vääntämään kansalaisten oikeudet minimiin ilman mellakoita? Ranska häviää. Suomi voittaa, jos sinä häviät?

vanhasten valta perustuu siihen, että maksamme veroja kaikesta hyödyllisestä mitä teemme. Veroilla palkataan tuntematon hoitamaan lapsiamme ja juttelemaan vanhempiemme kanssa, koska emme itse verojen tuottamiselta ehdi. Kutsuvat tätä tehostamiseksi ja hyvinvoinniksi. Palkkatyön ulkopuolinen toiminta joka kehittää hyvinvointiamme laistostyötä paremmin on valtiolle arvotonta.

Vapaaehtoistyö, vanhempiesi omaishoito, lastenhoito, asuinalueen demokratian kehittäminen, kulmapuiston siivous ja vertaistuotanto kuten aikapankit ovat vanhasille arvottomia – paitsi tietenkin kaikki ilmaistyö puoluekoneistoille – sic!

Tuntuu, että elämämme arvotetaan sen perusteella tuoko se poliitikoille veroja, joilla häkämiesmänit voivat perustella johtajuuttaan, ostaa nato-ohjuksia ja vakuutella että valtion douppi on parasta vanhainhoitoa – valtion varoin tutkittu VTT-totuus. Tuntuuko samalta?

Verorahoja käytetään paikoin moraalisesti väärin, ja osalla tuotetaan palveluita jotka kansalaiset tuottivat ennen yhdessä. Nykyisin ihmisillä ei ole aikaa hoitaa yhteisön lapsia, kunnostaa ulkoilualueita tai sopia riitatilanteita, koska kaikki aika kuluu palkkatöissä tai kaupassa, josta etsitään kadonnutta sisältöä elämään. Se kadonnut sisältö on juuri palkkatyön estämä yhdessä tekeminen. Tekeminen jonka valtio on ominut itselleen.

Yhteisöjen itse tuottamat palvelut nostaisivat ja ylläpitäisivät ihmisten hyvinvointia sekä asukkaiden niiden tuottamiseen osallistuessa, että heidän niitä käyttäessä. Esimerkkejä tällaisista palveluista ovat esimerkiksi lastenhoito, koulu ja ulkoalueiden kunnossapito, juhlat, päätöksenteko, aluebudjetointi, konflitien ratkaisu jne. Isovanhemmat taas voidaan yhä nähdä osana perhettä ja yhteisöä, eikä laitoksiin sysättävinä tuottamattomina taakkoina. – Hesari haluaa että pysyt töissä

Työnteko ei ole menestystä. Työ on keino saada riittavästi eläntoa tärkeämpien asioiden tekemiseksi. Elämässä menestymiseen. Menestys on tavoitella omia elämäntavoitteita. Voisiko menestystä olla myös mahdollisuus taata vanhuksille ihmisarvoinen elämä johon ei kuulu tabuhumala? Minusta ihminen jolla on aikaa läheisille ihmisille on menestynyt.

Minulle rohkeutta on rajata kulutustani vastaamaan omaa oikeudenmukaista osuuttani. Yksi työkalu hamstraukseen opitun purkamisessa oli  sadan tavaran haaste. Haluan elää nämä muutamat vuosikymmeneni täysillä. Tavaran haaliminen on minulle merkki siitä, että ei elä.  Tavara täyttää jotain minkä tuntee puuttuvan, mielekkään elämän joka tuo onnea arkeen. Teen itse, parempaa asuinaluetta ja pyrin uudelleen luomaan höykytyksiä kestäviä sosiaalisia verkostoja. Pienin askelin. Lapsilla on toivottavasti myöhemmin parempaa tarttumapintaa elämään.

Minä, mun perhe, ystävät ja yhteisö, pidetään vielä muutama vuosikymmen hauskaa, tavoitellaan hyvinvointia ja pelastetaan maailma laspalmas-pullamössö-sukupolvelta!

kuva cc krystalc

EDIT: stilisoin tekstiä hieman jälkikäteen.

“Ole realisti. Vaadi mahdotonta.”

Olen hämmästellyt kuinka erityisesti vasemmistopiireissä vierastetaan kansalaisten hyvinvoinnin parantamista. Toiveet kansalaisten onnellisuuden nostamisesta ja vaatimus sen asettamisesta politiikan ytimeen tyrmätään sanomalla, että ihmisillä ei mene Suomessa hyvin. Daaa-a, pitäisikö asiaan juuri siksi paneutua?

Suomessa ollaan perinteisesti tyytyväisiä vähään ja kaikki niellään mitä tarjotaan. Onko tosiaan liikaa pyydetty jos haluaisi verorahojen vastineeksi yhteiskunnan, joka tukisi onnellisempaa elämää? Pitäisikö tyytyä vähempään?

Mikä on tarpeeksi hyvinvointia jota enempää ei tulisi vaatia? Tulisiko ihmisten todella tyytyä elämään jota voi juuri ja juuri sietää? Tulisiko ihmisten tyytyä työpaikkaan, tv-viihteeseen ja pitää suunsa kiinni? Hämmästyttävää ihmisten toiveiden ja utopioiden lannistamista.

Yhteiskunnan muut toimijat kuten elinkeinoelämä uskaltavat yhä vaatia mahdottomia ja saavat tahtonsa läpi. Kuka edustaisi kansaa ja vaatisi hyvinvoinnin ja onnellisuuden asettamista kilpailukyvyn ja tehostamisen edelle?

Kansanedustajatko?

Kansa?

Kuva cc xomiele

Julkaisimme eilen WWF:ssä onnellisuuspoliittisen manifestin.

Aloimme ideoimaan manifestia Demoksen kanssa viime syksynä. Talven aikana käydyt keskustelut toivat raikasta vaihtelua muuhun työhön. Tein aloitteen keskustelupaperin tekemiseksi kun huomasimme WWF:ssä, että henkilökohtaisen hyvinvoinnin parantaminen saattaa olla ehkä paras keino pienentää omaa ekologista jalanjälkeään.

Demos oli juuri sopiva porukka kelaamaan tuoreita ajatuksia siitä kuinka poliittiset päättäjät voisivat poistaa pullonkauloja hyvinvoinnin rakentamiselta. Kuinka päättäjät voisivat nostaa hyvinvointiamme luonnonvarojen suomissa rajoissa, yhdellä planeetalla.

Onnellisuuspoliittisesta manifestista tuli mielestäni erinomainen. Demos Helsinki teki hienoa työtä hautoessaan ajatuksia suosituksiksi ja puristaessaan nämä selkeäksi ja kiteytetyksi tekstiksi. Jes!

Lue lisää manifestista:

Minun ja Ollin haastattelu Aamu-TV:ssä katseltavissa Areenassa jonkin aikaa

”Nykyinen politiikka ei tuota onnellisuutta, ja myös tulevaisuuden edunvalvonta on unohdettu. Uudet haasteet vaativat uusia mekanismeja. Onnellisuuspolitiikassa on kyse näiden mekanismien kehittämisestä ja hyödyntämisestä,”

- Onnellisuus nostettava politiikan ytimeen

“…Planeetan elämän edellytysten ylläpidon ja ihmisten hyvinvoinnin tulisi olla politiikan keskeisin tavoite, johon muita tavoitteita peilataan. Tuntuu, että nykypolitiikka on sekoittanut perinteiset hyvinvoinnin tavoittelun keinot itse tavoitteeseen. Yhteiskunnan muut tavoitteet alistetaan talouskasvulle, joka perustuu yhä uusiutuvien luonnonvarojen ylikulutukseen.

Luonnonvarojen ylikulutukseen perustuva bruttokansantuotteen kasvu ei tuota enää länsimaissa hyvinvointia. Päinvastoin, se vaarantaa ekosysteemien, ihmisten, muiden lajien ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin. Kulutamme luonnonvaroja 40 % nopeammin kuin ne ehtivät uusiutua. Elämme siis velaksi. Planeetan resurssien velaksi kuluttaminen on erityisen vakavaa, koska kukaan ei tule velkakriisin uhatessa pelastamaan ja maksamaan laskua…”

- Kohti maapallolle sopivaa hyvinvointia ja onnellisuutta

“…Ihmiset tarvitsevat pidempiä lomia lisätulojen sijaan! Kaupunkisuunnittelun on oltava käyttäjälähtöistä! Julkisten rakennusten kuten koulujen käyttöastetta pitää lisätä avaamalla ne kansalaisten laajempaan käyttöön!

Siinä kolme politiikkasuositusta, joita ajatushautomo Demos Helsinki ja Maailman luonnonsäätiö WWF ehdottavat keskiviikkona julkistetussa Onnellisuuspoliittisessa manifestissa…”

- Onnellisuus on politiikan uusi taikasana

Aiheeseen sopii myös hyvin Areenasta löytyvä keskusteluohjelma luokkayhteiskunnan paluusta: Markku Heikkinen: Tervetuloa uusi luokkajako! ja aina yhtä erinomaisen Identity campaigningin postaus: The Death of self interest fundamentalism

Omia aiheeseen liittyviä keloja unohtamatta: Vehmas Assembly – Hyvä elämä koostuu teoista

Blogiani ja Twitter-päivityksiäni seuranneet ovat huomanneet, että puuhaan kaikenlaista vapaa-ajallani. Toimitan Pohjois-Haagan kotisivuja, koordinoin aluefoorumia, hoidan kasvimaata, keinun ja leikin lasten kanssa ja nukun päiväunia. Kesällä ostin huuliharpun.

Vapaa-aikani on osa elämääni siinä missä työaikanikin. Olen siitä onnellisessa asemassa, että nautin työstäni suunnattomasti. Kutsumustyö voi viedä helposti mennessään niin, että muu elämä jää paitsioon. Minulle meinasi käydä näin muutama vuosi sitten.

Olen siitä lähtien treenannut keinoja joilla voin elää hyvää elämää kokoajan. En halua rajoittaa huumaavia flow:n tunteita vain työpaikalle. Monet nykyisistä vapaa-ajanpuuhistani ovat harkittuja tapoja parantaa omaa hyvinvointiani.

Omaa onnellisuuttaan ja hyvinvointiaan voi parantaa hyvin erilaisin keinoin.  Keinot riippuvat ihmisestä ja hänen elämäntavoitteistaan.

Olen onnistunut parantamaan omaa hyvinvointiani toteuttamalla psykologian ja filosofian meille tuottamaa tietoa hyvästä elämästä. On olemassa kaikille yhteisiä tapoja parantaa hyvinvointia. Eräs niistä on sosiaaliset kontaktit ja ystävyyssuhteet, rakkautta unohtamatta. Olen kirjoittanut blogissani myös joutilaisuudesta, hidastamisesta, mikä ei sinällään ole keino vaan seuraus siitä, että tietää mihin keskittyä elämässään. Aion vastedeskin viettää entistä parempaa elämää ja opetella uusia tapoja saada hymy kasvoille.

Koska saamme tyydytystä muiden ihmisten kanssa oleskelusta, on vain järkevää parantaa hyvinvointia yhdessä. Perustin elämisen opettelua varten toiminimen, Vehmas Assembly, jonka parissa toivon jakavani uusia kokemuksia teidän kanssanne.

Tarkoitukseni on jatkaa kirjoittamista hyvinvoinnista ja keinoista parantaa omaa elämää. Lisäksi aion järjestää silloin tällöin kokoontumisia ja pikakursseja hyvästä elämästä ja keinoista joilla tukea omaa hyvinvointia.

Kurssiaiheet valitaan siten, että minun, yhteistyökumppaneiden ja osallistujien hyvinvointi paranee kursseille osallistuisen myötä. Se paraneeko elämänlaatusi kirjoituksiani lukemalla, riippuu siitä saavatko ne sinut toimimaan. Lukeminen ei auta, elämää tulee elää.

Ensimmäinen pikakurssi on muuten aikataulutettu lokakuun alkuun. Muista tilata Vehmas Assemblyn blogi ja lisätä Vehmas Twitter-seurattavien joukkoon.

Kuva cc dotbenjamin

Monet yksinkertaiset stressiä nitistävät neuvot on luettavissa myös ilmaiseksi hänen blogissaan. Näistä on hyvä aloittaa: Everything you want to know about simplifiying your life

Tärkein sääntö on: “Mieti mikä on tärkeää, keskity siihen ja karsi loput”

Lue lisää hidastamisesta

The Power of Less Video from Leo Babauta on Vimeo.

Valtiot seuraavat hyvinvoinnin kehitystä bruttokansantuotteen kehityksellä. Ajatuksena on, että mitä suurempi BKT sitä paremmin menee. Bruttokansantuote ei kuitenkaan kuvaa hyvinvointia kuten kaikki tietävät. Sodat ja luonnonkatastrofit ovat erinomaisia keinoja kasvattaa valtion bruttokansantuotetta.

Tutkimusten mukaan kulutuksen kasvu ei Suomessa eikä muissakaan kehittyneissä teollisuusmaissa enää lisää ihmisten onnellisuutta tai hyvinvointia. Tästä huolimatta taloudelliset ja poliittiset järjestelmät pyrkivät yhä lisäämään talouskasvua, koska näkevät sen tienä onnellisuuteen.

GPI, eli Genuine Progress Indicator ottaa tuotannon kasvun lisäksi huomioon talouskasvun haittavaikutuksia kuten ympäristörasitteet, uusiutumattomien luonnonvarojen käytön ja tuloerot.

Suomessa hyvinvointi ei ole seurannut BKT:n kasvua 80-luvun lopun jälkeen. Hyvinvointimme on heikennyt 90-luvun alusta lähtien pientä viime vuosien kasvua lukuunottamatta. Toisin sanoen vaikka Suomi on entistä rikkaampi olemme onnettomampia kuin 80-luvulla.

Kuinka suomalaisten hyvinvointia voisi sitten parantaa tai edes palauttaa samalle tasolle millä se oli 80-luvun lopussa? Välttämällä hyvinvointia heikentäviä toimia tietenkin.

Hyvinvointia heikentävät luonnonvarojen ylikulutus, uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö, vapaa-ajan vähäisyys, vesistöjen pilaaminen, suo-, maatalous- ja metsäpinta-alan pieneneminen, ilmansaasteet ja rikollisuus. Tulojen kasvun aikaansaamaa hyvinvoinnin kasvua heikentää epätasainen tulonjako.

Suomen hallituksen tavoitteena tuntuu olevan hyvinvoinnin laskeminen entisestään. Hallitus ei aio torjua ilmastonmuutosta sen vaatimalla vakavuudella, on rampauttamassa Suomen ympäristöhallinnon, aikoo lisätä päästöjä soita polttamalla ja uusiutumattomien energiamuotojen käyttöä uraania ostamalla. Luonnonvarojen kulutuksen kasvattamista Katainen kutsuu isänmaalliseksi toiminnaksi ja hallitus tavoittelee sen varmistamista mahdollistamalla kauppakeskuksia suosivan 24h-shoppailun. Samalla hallitus varmistaa myös vapaa-ajan vähenemisen.

Suomen hyvinvoinnin rasitteena on maailmannopeimmin kasvaneet tuloerot. Tuloeroja tasoitetaan progressiivisella verotuksella, eli tulon siirroilla suurituloisilta heikko-osaisemmille. Tämä on ehkä yleisimmin hyväksytty tapa korjata liberalistisen kapitalismin aiheuttamaa tuloerojen kasvua.

Tämän päivän Hesarissa Katainen perusteli hyvätuloisia suosivia verohelpotuksia. Jyrkiltä kysyttiin miksi hallitus ei kohdenna verohelpotuksia vähä- ja keskituloisille.

“Koska ei haluta kiristää veroprogressiota, joka on Suomen verotuksen keskeinen ongelma…

…”Se kuulostaa hirveän hyvältä, se pieni- ja keskituloisiin painottaminen”, Katainen tunnusti. “Ymmärrän täysin sen logiikan, että veronkevennykset pitäisi suunnata pieni- ja keskituloisille, mutta mieluummin valitsen semmoisen kestävämmän tien.”

Sini-vihreän hallituksen kaikki edellä mainitut uudistukset tuntuvat heikentävän kansalaisten hyvinvointia. On syytä kysyä kenen hyvinvointia hallitus oikein parantaa? Ei ainakaan kansalaisten.

Kataista lainaten:

“Me mennään alaspäin Suomessa, se on ihan kaikille selvää.” “Sitä emme tiedä, kuinka syvälle menemme.”

Olen kirjoittanut aiemminkin kauppojen aukiolosta: kauppojen aukiolosta kiireettömyyteen ja hyvinvoinnin laskusta: Kuinka jatkuvakasvu pysäytetään ja Oliko Suomi 80-luvulla nykyistä rikkaampi?.

Kuva: Tilastokeskus

Keskeinen kysymys artikkelissa on: kuinka jatkuvaa kasvua tavoittelevasta talousjärjestelmästä irtaudutaan pienimmin yhteiskunnallisin häiriöin?

Kysymystä pohjustetaan kuvaamalla rajattoman kasvun saamaa vankaa sijaa ajatusmaailmassamme ja siinä kuinka maailmaa johdetaan ja hallitaan. Yltäkylläisyys ja kulutus on osa sitä mitä länsimaiset ihmiset ovat. Menestys mitataan mahdollisuutena ostaa lisää luonnonvaroja hallintaansa. Olivat ne sitten taulutelevisioita, pihvejä tai tontteja.

For the past 250 years, the industrialized world has expanded and thrived on an escalating volume of material transferred from environments into commerce, manu- facturing, construction, and agriculture. The raw stuff of the planet made growth possible, and growth, in turn, reshaped the way people thought about themselves, their communities, and the human condition itself.

Rajattoman kasvun ajatus on vanhaa perua. Se toimi uudisraivaajien talousjärjestelmässä jossa maata riitti. Tuolloin tuotantoa rajoitti vain työläisten puute. Nykyäänkin kasvun rajojen ongelmaan etsitään vastausta työn tehostamisesta uudella teknologialla. Ajatellaan, että siirtymällä tehokkaampaan tuotantoon jossa vähästä tehdään enemmän kasvua voidaan jatkaa kuten aiemminkin.

Artikkelin nimi viittaa kesannointiin. Luonto tarvitsee lepoa tuottaakseen. Pelto kesannoidaan ja annetaan pusikoitua, sillä aikaa kun viljellään toista aluetta. Kalakantojen annettaan levätä kalastamalla muilla selillä. Perinteinen kesantotalous toimi luonnon uudistumiskyvyn rytmissä. Nykyinen talousjärjestelmä ei siedä kesannointia. Lepääminen tarkoittaa nykyajattelussa laiskaa rahaa joka ei kasva jatkuvaa voittoa.

Bill McKibbenin kirjassa Deep Economy, pohditaan keinoja irtautua jatkuvan kasvun mallista. Perimmäinen kysymys liittyy jatkuvan kasvun tarpeellisuuteen. Mikä on tarpeeksi? Mikä on riittävä elintaso ihmisten onnellisuudelle? Kirjoittajan mukaan perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen kasvu alkaa mennä metsään.

The point is not that growth has caused depression and anxiety, writes Mc Kibben, “only that it didn’t alleviate them.”Growth should meet basic needs because these really do create happiness, but beyond that, it fails to deliver.

Tämän perusteella voidaan vetää johtopäätös, että kaikki perustarpeiden ylimenevä omaisuus on turhaa. Tutkimusten mukaan perhe, ystävät, muut sosiaaliset kontaktit, itsensä kehittäminen, liikunta ja aktiivinen elämä ovat tehokkaita onnellisuuden kasvattajia.

McKibbenin mukaan BKT-ajattelusta johtuen emme huomaa kuinka kansantuotteen kasvattamisesta vientituloilla aiheutuu suurempaa haittaa kuin hyötyä. Esimerkkinä hän käyttää Kiinan ympäristön tuhoutumista länsimaiden kulutustavaroiden tuottamiseksi. Kasvu ei enään paranna hyvinvointia vaan heikentää sitä. Ratkaisuksi McKibben tarjoaa paikallistaloutta joka tuottaisi mahdollisimman suuren osan kulutuksestaan itse. Hän katsoo, että näin ihmiset kantaisivat paremmin vastuunsa ympäristöstä.

Nobelin talouspalkinnon saanut Robert Solow pitää kapitalistista nolla-kasvuyhteiskuntaa mahdollisena, “mikäli länsimaalaiset alkavat tulevien vuosikymmenien aikana ajatella, että kasvusta on enemmän haittaa kuin hyötyä ja sen vuoksi tavoittelevat onnellisuutta toisin kuin nykyään.” Kasvavat ympäristöongelmat ja hupenevien luonnonvarojen hallinnasta johtuvat konfliktit voisivat saada ihmiset sijoittamaan tuotannon tehostumisesta saadun hyödyn esimerkiksi vapaa-ajan lisäämiseen. “Systeemi joka ei kykene olemassaoloon pysähtyneessä tilassa ei ole luonnollinen.”

Löytyisiköhän Slow-liikkeestä ratkaisuja hyvän epämaterialistisen elintason saavuttamiseksi?

Talousjärjestelmän tulisi haketua takaisin luonnon uudistumiskyvyn rytmiin ja pysyä siinä. Suurin ongelmamme on meidän määrämme. Vuonna 2050 ihmisiä tulee olemaan 50% nykyistä enemmän. Ihmiset kuluttavat luonnonvaroja nykyisin 1,25 maapallon edestä, suomalaiset kuluttavat kuin maapalloja olisi 4,25. Vuoteen 2050 mennessä joudumme vähentämään kulutustamme hyvin radikaalisti jotta syntyville ihmisillekin riittäisi ruokaa. Väestönkasvun nopeus mitätöi liian varovaiset kulutuksen rajoitukset joita on alkanut näkyä.

The U.N. projects that the number of humans will increase by 36 percent between now and 2050, to around 9 billion. Rising population will offset any savings from improved efficiency and any reduction in per-capita consumption. As the advocacy group World Watch has pointed out, even if Americans were to eat a fifth less meat per capita by 2050, total U.S. meat consumption would be 5 million tons greater in 2050 simply because there will be more people.

Mikäli haluamme välttää täyden katastrofin, meidän tulee hyvin nopeasti keksiä järjestelmä jolla jaamme tuon luonnon vuotuisen uudistuskyvyn keskenämme. Ellemme keksi menetelmää niin se löytyy itsestään todennäköisesti sillä keinolla jolla valtiot nykyisinkin sopivat riitatilanteet.

Industrial society is roughly 250 years old: make the last ten thousand years equal to twenty-four hours, and we have been producing consumer goods and CO2 for only the last thirty-six minutes. Do the same for the past 1 million years of human evolution, and everything from the steam engine to the search engine fits into the past twenty-one seconds. If we are not careful, hunting and gathering will look like a far more successful strategy for survival than economic growth. The latter has changed so much about the earth and human societies in so little time that it makes more sense to be cautious than triumphant.

Miljardin euron kysymys: kuinka väistämättömästä muutoksesta tehdään mahdollisimman kivuton? Hyväksyisivätkö ihmiset perustarpeiden ylittävän kulutuksen rajoittamisen. Leikkaus ei välttämättä olisi niin kivulias kuin kuvitellaan. Lämmittäminen ja energiantuotanto tulisi ajatella uusiksi samoin liikkuminen ja ruokavalio. Työaikoja kannattaisi lyhentää liian palkan ja kuluttamisen välttämiseksi. Lisääntyneellä vapaa-ajalla voisi kasvattaa onnellisuutta itseään kehittämällä ja läheisten kanssa oleskelemalla. Niin ja Hulluja Päiviä ei järjestettäisi, mutta sehän olisi vain helpotus.

Mitä mieltä olet, kykenevätkö ihmiset muuttamaan kulutustottumuksiaan hyvin nopeasti vai tulisiko valtioiden pakottaa heidät tähän? Vai onko kysymys turha koska muutos on väistämätön?

Lisää aiheesta:
Maailman ylikulutuspäivä
Kauppojen aukiolosta kiireettömyyteen
Kontit ja maailmantalous
Kulutus-aiheesta

Muualla:
Fear of fallowing:The specter of a no-growth world
Deep Economy Google Booksissa
New Economics Foundation
Slow movement Wkipediassa