Palasin kolmisen viikkoa sitten töihin neljän kuukauden hoitovapaalta. Monet ovat olleet kiinnostuneita kuulemaan miltä tuntuu palata takaisin töihin. Suurin ero on rytmeissä.

Neljän kuukauden aikana ehdin sopeutua kodinrytmiin. Perheen parissa ja kotitöissä on eduksi jos pyrkii tasaiseen ja asioita ylläpitävään rytmiin. Asiat tapahtuvat säännöllisesti, syklisesti. Tavoitteena on ehkäistä häiriöitä päivien ja viikkojen turvallisessa toistuvuudessa. Kodinrytmi on rauhallinen. Kodinrytmi on luonnollinen sitä ei tarvitse opetella tai yrittää. Täytyy vain antautua. On kuin olisi päässyt viettämään aikaa Borneon metsärajakylään jossa kalastellaan aamupäivä ja hengaillaan loppupäivä. Päiväunet ovat luonnollinen osa kodinrytmiä. Sää ja vuodenajat tuovat kodin viikkoihin vaihtelua.

Palkkatöissä asioita ei ylläpidetä vaan kehitetään. Tulee olla aktiivinen, dynaaminen ja innovoiva. Työnrytmiä voi kuvailla sormien napsutuksella. Työnrytmi kulkee eteenpäin jatkuvaa kehitystä ja kasvua viitoittavalla janalla.

Uskon, että juuri näiden rytmien eron vuoksi työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen on niin vaikeaa. Yliaktiivista työrytmiä ei voi muuttaa luonnollisemmaksi kun kello lyö neljä. Illallakin ollaan tuottavia. Kuukauden kesäloma saattaa riittää rytmin palauttamiseen vaivoin.

Kiihkeään työnrytmiin antautuminen pitää kasvutalouden kaikkialle tunkevan koneen käynnissä. Se on kehityksen rytmi. Maapallon rytmi on rauhallinen, syklinen ja asioita ylläpitävä. Monet uskovat elämän luonnollisen rytmin olevan kuitenkin tuhoisa. Kasvutalouden sormia napsuttava, maapalloa repivä kone, vaatii jatkuvaa ponnistelua ja työtä. He uskovat ja uskottelevat elämänrytmin noudattamisen johtavan lamaan ja “totaalikatastrofiin”. Työn kuluttavaa rytmiä ylläpidetään jatkuvalla kriisillä ja sen uhalla.

Jaksaa jaksaa! On Pakko! Loputtoman lineaarisen kehityksenjanan päässä odottaa työläisen palkinto.

Lohduttavaa – että meidän ei tarvitse kuin rauhoittua ja antautua elämänrytmimme kantamiksi.

Pelottavaa – että Kriisin tahdintakojien rytmi soi niin voimakkaana niidenkin elämässä jotka tietävät elämän olevan jotain aivan muuta.

Annan hoitovapaalle viisi tähteä. Suosittelen.

Siirryin tänä vuonna kasvimaanhoidosta ruoantuotantoon. Nautiskelin maan hoitamisesta palstaviljelmällä ja Tuusulassa yhteisviljelykokeilun pelloilla.

Tutustuin uuteen vuokrapalstaani rauhallisesti keskittyen lähinnä maaperän parantamiseen kateviljelyllä, pavuilla ja viherkatteen viljelyllä. Aari jo valmiiksi mehevän multaista kastematoja vilisevää maata riitti kasvattamaan noin 50 kiloa pottuja, härkäpapuja, pensaspapuja, köynnöspapuja, sokeriherneitä, silpoydinherneitä, kesäkurpitsoita, mahtavia makeita porkkanoita, kelta- ja punasipuleita, erilaisia salaatteja monen kuukauden tarpeiksi, retiisejä, mustaherukoita, lanttua, iisoppia, timjamia, mäkimeiramia, basilikaa, persian apilaa, kehäkukkia, ruohosipulia ja aiemmin istutettuja perennoita.

Kylmäkellari pursuaa nyt juureksia, hilloja, soseita, mehuja ja kurpitsoita. Kaksi pakastintamme ovat tupaten täynnä paitsi palstan satoa myös metsien aarteita. marjoja, sieniä ja verkkoihin eksyneitä kaloja.

Ensi kasvukautena aion kehittää viljelymenetelmää yhä leppoisampaan ja intensiivisempään suuntaan hyödyntämällä entistä enemmän permakulttuuriperiaatteita. Kesäkurpitsoita ja tomaatteja odottaa jo kaksi kohotettua avaimenreikäpenkkiä. Koko palsta on tietenkin kätketty talviunille sateilta ja pakkaselta suojaan lehti, heinä ja olkikatteen alle.

Tuusulassa olemme eksperimentoineet kuinka vihannesomavaraisuuden saavuttaminen onnistuu kaupungin läheisyydessä viljellen. Oma Maa osuuskunnan kulmilla olemme viljelleet yhtä noin 100×40 metrin kokoista peltoa ja toista pienempää alaa. Hommaa on riittänyt mukavasti ja oppia kertynyt valtavasti. Satoakin on tullut niin runsaasti, että suurin osa siitä on yhä pellolla. Osa sadosta menee osuuskunnan kautta myyntiin esimerkiksi vasta avattuun Kallion Oma maa kauppaan ja osan pidämme me viljelijät.

kuva: Jouko Kämäräinen

Voit lukea yhteisviljelykokeilustamme lisää Elonkehän sivuilta. Kunhan olemme saaneet rakennettua maakellarin ja kannettua sadon sisään onkin reipashenkisten kekrien aika. Siitä onkin sitten hyvä rauhoittua jakoajalle mietiskelemään mennyttä vuotta ja haaveilemaan tulevaa.

CC cutrepunx

Luen mukaansatempaavaa opusta merirosvoista. Life Under the Jolly Roger: Reflections on Golden Age Piracy kuvaa elämää pääkallolipun alla  1600-1700-luvuilla.

Merirosvot olivat monella tapaa edelläkävijöitä. Laivoilla oli demokratia kauan ennen ranskan vallankumousta, tulonjako oli tasainen, homoseksuaalisuus oli normaalia ja työajat olivat kohtuulliset. Sivujuonteena oli toki kovia bileitä, ryöväämistä, kiroilua, kallojen halkomista, raiskaamista ja muuta machoilua.

Itseasiassa juuri suhtautuminen työhön ja varallisuuteen erotti piraatit selvimmin muusta, luonnonvarojen omimiseen keskittyneestä, maailmasta. Eurooppalaisten kuninkaiden Karibialle laivaamat kuvernöörit tuskailivat paitsi voittoja kutistavia piraatteja myös alkuperäiskansojen vastahakoisuutta alistua palkkaorjuuteen.

Tuloja hankittiin sen verran kun tarvittiin, eikä ylimääräisiä säästelty.  Työmäärän kohtuullistaminen leppoisalle tasolle olikin eräs merirosvouran suurimmista houkutuksista. Aikansa downshiftaajia siis.

Merirosvous on taas elämänsä voimissa. Somalipiraatit jatkavat eurooppalaisten esi-isiensä kulttuuria johon kuuluu muunmuassa vapaus elää tässä ja nyt.

People in Garoowe, a town south of Boosaaso, describe a certain high-rolling pirate swagger. Flush with cash, the pirates drive the biggest cars, run many of the town’s businesses — like hotels — and throw the best parties, residents say. Fatuma Abdul Kadir said she went to a pirate wedding in July that lasted two days, with nonstop dancing and goat meat, and a band flown in from neighboring Djibouti.

“It was wonderful,” said Ms. Fatuma, 21. “I’m now dating a pirate.”

- NYT: Somalia’s Pirates Flourish in a Lawless Nation

Hesarin Kuukausiliite oli tohkeissaan siitä, kuinka joka neljäs meistä suomalaisista kehtaa haluta tehdä vähemmän töitä. Jos olisin Facebookissa niin kommentoisin artikkelia, että siis kreisiä!, kuten Tervetuloa töihin! -jutun toimittaneella Anu Partasella on tapana. Hesarin viesti vähemmästä työstä haaveileville suomalaisille on: olette kohtuuttomia. Olen vahvasti eri mieltä. Hesari on kohtuuton.

Hesari esitti kysymyksen: onko mahdollista, että ihmiset tekisivät vähemmän töitä? Oikea vastaus kysymykseen kuuluu: on mahdollista. Siitä vaan vähentämään työntekoa. Kukaan ei sitä voi kieltää.

Hyvinvointisi ja onnellisuutesi nousee kun käytät suuremman osan elämästäsi asioiden parissa joista sinä nautit sen sijaan, että teet vain asioita joista työnantajasi hyötyy. Kun elämään saa oikeata sisältöä, joka tuottaa kestävää onnea niin palkan aleneminen ei haittaa. Kuluttamisen tuoma pikamielihyvä on pian turhaa, eikä toimittajan kaverin 3500 euron kuukausiliksalle ole tarvetta.

Hesari haluaa, että pysyt töissä viisi päivää viikossa, jotta valtio voi kerätä osan palkastasi. Palkkaa taas täytyy kerätä, koska valtio haluaa tuottaa palveluita, kuten suurempia ja suurempia koululuokkia, entistä leikatumpia terveyspalveluita, verorahoilla tuettua sianlihaa, leveämpiä moottoriteitä, doupatumpia vanhuksia sekä NATO-yhteensopivia teini-ikäisiä ja aseita.

Hesari ei kyseenalaista sitä, tuleeko valtion tuottaa suomalaisille kaikkia näitä palveluita. Verorahoja käytetään paikoin moraalisesti väärin, ja osalla tuotetaan palveluita jotka kansalaiset tuottivat ennen yhdessä. Nykyisin ihmisillä ei ole aikaa hoitaa yhteisön lapsia, kunnostaa ulkoilualueita tai sopia riitatilanteita, koska kaikki aika kuluu palkkatöissä tai kaupassa, josta etsitään kadonnutta sisältöä elämään. Se kadonnut sisältö on juuri palkkatyön estämä yhdessä tekeminen. Tekeminen jonka valtio on ominut itselleen.

Yhteisöjen itse tuottamat palvelut nostaisivat ja ylläpitäisivät ihmisten hyvinvointia sekä asukkaiden niiden tuottamiseen osallistuessa, että heidän niitä käyttäessä. Esimerkkejä tällaisista palveluista ovat esimerkiksi lastenhoito, koulu ja ulkoalueiden kunnossapito, juhlat, päätöksenteko, aluebudjetointi, konflitien ratkaisu jne. Isovanhemmat taas voidaan yhä nähdä osana perhettä ja yhteisöä, eikä laitoksiin sysättävinä tuottamattomina taakkoina. Julkisiin palveluihin liittyvää ajatusmaailmaansa voi tuulettaa lisää WWF:n Onnellisuuspoliittisella manifestilla.

Oletetaan Hesarin mieliksi, että valtion tulee tuottaa kaikki kiva tekeminen, jotta meille ei jää muuta tekemistä kuin työ, kuluttaminen ja body-pumppi. Voisimmeko siinä tapauksessa tehdä nykyistä vähemmän töitä? Kyllä voisimme, kuten Hesarin jutussakin käy ilmi.

“voidaan kyllä ajatella, että tehdään vähemmän töitä mutta siitä huolimatta tuotetaan hyvinvointipalveluita enemmän”.

Siis vähemmän töitä ja enemmän valtion tuottamia palveluita! Mahtavaa, mutta miksi poliitikot eivät sitten halua nostaa kansalaisten hyvinvointia vähentämällä työaikaa, mahdollistamalla yhteisöpalveluiden tuottamisen lisääntyneellä vapaa-ajalla ja tuottamalla kansalaisille lisäksi muita julkisia palveluita?

Koska rikkaat eivät halua maksaa veroja.

“Kiander ei kuitenkaan pidä varallisuuden uusjakoa tai verojen korotusta kovin realistisina tulevaisuudennäkyminä.”

Hesari ei hämmästele tai kyseenalaista miksi rikkaimman kymmenyksen miellyttäminen on tärkeämpää kuin 90% suomalaisten hyvinvointi. Hesarin mielestä asia on itsestäänselvyys, ja haluaa kertoa asian lukijoilleen sellaisena, jotta tuo tulevaisuudennäkymä myös pysyisi epärealistisena.

Hesari siis haluaa, että käytät elämäsi töissä, jotta rikkaiden ei tarvitsisi maksaa veroja. Tai toisin sanoen: teet yhä niin paljon töitä jotta rikkaat rikastuisivat.

Joka neljäs meistä ei halua tuhlata elämäänsä rikkaiden vuoksi. Joka neljäs suomalainen haluaa runsaamman, mielekkäämmän ja onnellisemman elämän. Tee siis vähemmän töitä jos siltä tuntuu.

Silmiinpistävämpää viimeaikoina kuin köyhimpien jääminen kelkasta on rikkaimpien näyttävä irtiotto. Kyse ei ole palkkaerojen kasvusta vaan superrikkaita suosivista verotuksen muutoksista – pääomatulojen kovin lempeästä verokohtelusta – ja ennen kaikkea pääomatulojen osuuden kasvusta.Tuloerojen kasvu – Soininvaara

Peruutin Sunnuntai-hesarin tilauksen.

Kuva (c)ohtuudella cutrepunx

Järjestämme seuraavat asukkaiden kesämarkkinat Pohjois-Haagassa sunnuntaina 1.8. klo 10-14 koska se on kivaa ja koska kukaan muukaan ei niitä järjestä.

Tule moikkaamaan, jakamaan (tai myymään) ylimääräisiä roippeita, syömään pullaa tai nauttimaan iloisista naamoista. Vinkkaa muusikkokavereillesi tai muille taitajille, että heidän taitojaan arvostettaisiin kovasti. Osaatko jonkin taidon? Tule opettamaan se meille.

Jippii! Kaikkea sitä tuleekin tehtyä kun ei katsele joka ilta telkkaria. Kokosin eniten lukijoissa ajatuksia keränneistä blogiteksteistä ekirjan rungon ja laajensin tekstejä kirjana luettavaan muotoon.

Käy lukemassa mistä kirjassani on kyse ja lataa se viikonloppulukemiseksi.

Lataa ja lue ilmainen ekirja Työn hyväksikäyttö – onnellisuuden tavoittelijan opas työelämään

Kiitos kaikille jo palautetta antaneille!

Kuva cc enggul

Keskipäivän vietto Ateneumissa jatkuu. Viime postauksessa ihastelimme Ateneumin ulkonäköä ja taiteesta maksettavia bonuksia.

Tarjoilijat täyttivät kahvilassa buffeen salaattipöytää. Linja-autokuski hauskuutti ravintolapäällikköä. Luin Daixin kirjaa Picassosta kahvin ääressä.

Viime vuosisadan ensimmäisinä vuosina Pablo asui vuorotellen Pariisissa ja Barselonassa. Vuodet olivat Pablon kurjimmat. Hän kärsi kylmyydestä ja pohti elämän mielekkyyttä. Tauluille tämä tunnelma välittyi kylmän sinisenä.

“Hän tarkkailee sinisen eri sävyjä ja käyttää niitä yhä vapaammin. varjot, yö, kurjuus, kaikki on sinistä. Ahdistus on sinistä. Nälkä on sinistä. Hän maalaa sinisiksi kaikki ystävänsä.”

Sinisen kauden huipputyönä pidetään traagista Silittäjätärtä. Naisen luiseva ruumis on painunut työn taakasta kasaan.

Vartijat käyskentelevät Ateneumin aulassa. On helppo kuvitella olevansa Sean Connery, joka suunnittelee suurta taideryöstöä. Sean esittää lukevansa kirjaa tehden samalla muistiinpanoja museon turvajärjestelyistä. Kaadan lasiin lisää vettä ja luen lisää.

Picasson taiteesta puhutaan usein abstraktina. Se ei ole sitä. Abstraktihan on jotain täysin todellisesta maailmasta irroitettua. Taidetta joka ei esitä mitään konkreettista. Pablon työt esittävät aina jotain.

Pablo tutki olioita ja pyrki löytämään niiden ytimen. Mikä tekee oliosta juuri itsensälaisen. Tällainen tutkimusmatka aiheutti aikanaan suurta kohua. Kuinka joku saattoi kuvata naiset kuten Pablo kuuluisassa Avignonin naiset maalauksessaan.

Pablo otti vaikutteita afrikkalaisista naamioista ja kehitti naamiotaiteilijoiden tyyliä eteenpäin. Avignon on muuten Barselonassa sijaitseva huorakatu. Maalauksen naiset keikistelevät kadun ikkunoissa.

Picasso yksinkertaisti olioita yhä enemmän. Pablon kubismissa yksinkertaistaminen on viety huippuunsa. Vuoden 1911 töitä tulee katsella perinteistä taidetta kauemmin. Maalauksen yksityiskohdat muodostavat rauhassa katsellen kuvan esitettävästä asiasta. Olion tärkeimmät ominaisuudet muodostavat olion.

Kollaasien tekeminen on hauskaa. Olemme kaikki leikelleet ja liimailleet piirrustuspaperille kuvia lehdistä. Lapsista kollaasien teko on erityisen hauskaa mutta veikkaan, että me aikuisetkin nauttisimme niiden teosta jos vain uskaltaisimme.

Pablolle kollaasien teko, synteettinen kubismi, oli keino kritisoida maalaustaidetta.

“Mikäli taulu on esine, mikäli muotoja voidaan saada aikaan leikkaamalla, taittamalla ja kokoamalla yhteen erilaisia materiaaleja, niin silloin väritkin voidaan korvata. Esineiden jäljittelemisen sijaan tauluun voidaan siis sijoittaa todellisia esineitä, joilla on aineiden olennainen rakenne…

Nyt puhkeaa ristiriita aidon todellisuuden ja uudelleen luodun todellisuuden välille. Nyt äkkiä maalaustaide taiteilijan luomistyönä tulee kyseenalaiseksi.”

Pablo kyseenalaisti maalaustaiteen tavan toistaa tuttua tapaa nähdä todellisuus ja näin kuluttaa itsensä loppuun. “Taiteen kuolema ei riipu kielen kulumisesta vaan siitä, että ei piitata tästä kulumisesta. uutta on kaikkialla sille, joka osaa tarttua siihen.”

Pablo jatkoi entistä tehokkaampien ja voimakkaampien ilmaisukeinojen etsimistä myöhemmissä töissään. Me fillaristit olemme erityisen vaikuttuneita siitä, kuinka vahvasti Pablo löysi ja yhdisti satulan ja stongan. Ne tuovat esiin härän alkukantaisuuden vahvasti.

Ateneumin kahvila alkoi täyttyä lounastajista. Maakuntamatkailijat tilasivat aamukonjakkia. Siirryin näyttelyyn jossa vietin seuraavat kolme tuntia ihaillen erityisesti näitä Pablon töitä:

• La Celestine, Pablon naapuri vanha yksisilmäinen parittajaeukko.
• Omakuva
• Viiksiniekka
• Mies ja kitara
• Tutkielma
• Paulo harlekiinina
• Härkätaistelu
• Härkätaistelu Toreron kuolema
• Olkihattu ja sinisiä lehviä
• Marie-Theresen muotokuva
• Mies ja lammas
• Sylvetten muotokuva
• Näytäntö: rakkaus uskaltautuu naisten luo
• Jacqueline kädet ristissä

Painoin pipon päähän ja työnsin Ateneumin ulko-oven auki. Astuin harmaaseen Helsinkiin. Olo oli rentoutunut ja rauhallinen. Pablon lumo säilyi vielä muutaman tunnin. Tuokin kerjäläinen mielenkiintoisine kasvoineen sopisi maalauksen aiheeksi.

Perustin alkuviikolla Vehmas Assemblylle Facebook-sivun. Liittymällä sivulle voit seurata ja osallistua kätevästi tutkimusmatkallemme onnellisempaan hyvään elämään.

Aivan mahtava määrä ystäviä on jo liittynyt Vehmaksen seuraajiksi. Liity seuraan.

Tällä viikolla olemme miettineet hyveitä ja sitä kuinka omien vahvuuksien käyttö lisää onnea.

Vehmas Assembly

Promote Your Page Too

Kuva cc the half-blood prince

Kävimme tänään kaivamassa vuoden viimeisen sadon. Palsternakat olivat pulskistuneet ruutuviljelypenkissä ensipakkasilta suojassa. Saimmepa vielä muutaman retiisin ja porkkanankin maisteltaviksi.

Tämän vuoden sato oli mahtava. Kaikkea tuli yli äyräiden. Kesäkurpitsoiden ja porkkanoiden kanssa meinasimme joutua ihan pulaan. Jaoimme satoa tutuille pitkin kesää.

Ruutuviljely onnistui myös hienosti. Mikäli kesäkuu olisi ollut lämpimämpi, olisimme saaneet varmasti useammankin sadon korjattua.

Pienkasvihuone oli myös hyvä kokemus. Kurkut kasvoivat ja kasvoivat. Kylmäkellarissa odottaa parikymmentä etikkakurkkupurkkia. Tomaatit ovat haastavia kasvatettavia, ja munakoisot eivät sovi ainakaan minun kasvimaalleni. Ne ehtivät vain kukkia. Tomaatit otin sisään kypsymään. Etanoilta suojaan.

Koska kesä on joutilaan kulta-aikaa, ei sitä viitsisi käyttää rikkaruohojen kitkemiseen ja mullan muokkaukseen. Yritän saada aikaan kaivuuvapaan kasvimaan. Sen pitäisi onnistua kateviljelyn avulla. Kateviljely on hidasta puutarhanhoitoa parhaimmillaan.

Kateviljelyn idea on pitää maaperä jatkuvasti suojattuna, katettuna. Näin syksyllä, kun maa on käännetty, se peitetään katteella: ruoholla, heinällä ja muulla eloperäisellä puutarhajätteellä. Keväällä kate siirretään käytäville lahoamaan lisää. Näin maaperä lämpenee nopeammin.

Kesällä, kun siemenet on istutettu, kasvimaan penkit peitellään taas katteella. Kate suojaa maaperää ja estää rikkakasvien villiintymistä. Eli suomeksi vähentää tarvetta kastella maata ja nyppiä rikkaruohoja.

Oma kasvimaani on aika savinen, joten joudun todennäköisesti odottamaan täysin maanmuokkausvapaata viljelyä vielä kolme vuotta. Multaisemmat maat saattavat kuohkeutua kaivuuvapaiksi jo vuodessa. Kuulostaa hyvältä.

Kesä oli hieno. Tervetuloa talvi.

Facebookissa kaveri pakkasi tavaraa laatikoihin ja uhkasi vapauttaa kirjansa. Olen tehnyt samaa itse viime kuukausina. Pakannut stuffia laatikoihin ja kuskannut ne kirppiksille tai UFFiin. Kirjani ovat lehahdelleet vapauteen Bookcrossingin seuraamina. Lasten lelut kiertävät muovipussillisen kuukausivauhdilla meiltä kavereiden muksuille. Huonekalut vähenevät ja asunto avartuu.

Viime viikkoina olen pohtinut muutaman postauksen viikkovauhdilla elämän tärkeimpiä asioista (Melko suureellista). Tavara ei ole yksi niistä. Vehmas Assemblyn blogiin on kertynyt jo hyvä kokoelma ajatuksia hyvän elämän perusteista kuten ajasta, nykyhetkestä, työstä ja siitä kuinka elää onnellisempaa elämää.

Tavara ei ole tie onneen. Myös Marikoo pohti tavaran ja onnen suhdetta tällä viikolla. Tavara sitoo meitä. Olen ollut muutaman kerran pidemmällä reppumatkalla, ja kotiin palattuani tavara on aina ahdistanut. Mihin ihmeeseen tarvitsen laatikollista haarukoita ja veitsiä? Elinhän juuri neljä kuukautta ilman ainuttakaan.

Tavara omistaa meidät. Tavarasta luopuminen sen sijaan vapauttaa. On hieno tunne kun uskaltaa päästää irti tavarasta. Milloin viimeksi tarvitsit jotain kellarista tai kaapin ylimmältä hyllyltä? Myy turha roina pois, joku tarvitsee niitä sinua enemmän. Vapauttavaa. Kannattaa kokeilla.

Video – George Carlin puhuu “Stuffista”

Kuva cc Peggy Archer