Brysseliin ja telkkariin

Suuntaan huomenna EU:n pääkaupunkiin Brysseliin parin päivän mittaiseen Metsät ja Ilmasto – työpajaan. Hienoa että saa olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa ajankohtaisimpia aiheita ympäristöalalla.

Mitäs Brysselissä tulisi työpajan lisäksi tehdä? Onko vinkkejä? Minun käskettiin jo syödä ainakin simpukoita ja juoda olutta. Nämä kaksi voi varmasti yhdistää semifinaali-illanvietossa. Pitäisi käydä myös pällistelemässä europarlamenttirakennusta. Ihan sen takia, että on sitten nähnyt senkin. Wikitravelista löytyy myös vinkkejä. Mitä tekisit Brysselissä jos sinulla olisi kaksi tuntia aikaa (niin kuin minulla).

Olen torstaina samaan aikaan sekä Brysselissä että telkkarissa Suomessa. Kävimme Suvin kanssa toukokuun lopussa kertomassa Summerin väelle WWF:n Kuukauden sankariteko kampanjasta. Tuo Summerin jakso on katsottavissa torstaina 26.6 klo 10.35 ja klo 16.00 tai YLE Areenasta. Opiskeluvuosina oli kesäaamuisin aikaa viritellä aivoja akateemiseen vireeseen. Tässä aivoja herättelevässä aamurutiinissa Summeri oli poikaa.

Ihmettelin tänään kuinka ihmiset jaksavat jutustella Jaikussa jostain ravintolasta viesti viestin jälkeen kunnes avasin kyseisen viestiketjun. Mikko Eerola oli kirjoittanut Nuevo Latino ravintolasta arvostelun Eat.fi sivustolle mistä kimpaantunut yrittäjä uhkasi ensin oikeusjutulla ja alkoi sitten soittelemaan uhkaussoittoja Mikon vaimon työpaikalle.

Bloggaajat pistivät pystyyn Google-Pommin, eli nostivat tapauksesta kertovat nettikirjoitukset itse ravintolan sivuja korkeammalle Googlen hakukoneessa. Eerola bloggasi itsekin asiasta ja sai nopeasti useita kunnianloukkauksen rajat rikkovia kommentteja kirjoitukseensa. Pian uutiseen tarttuivat myös tiedotusvälineet mm. Digitoday ja Hesari. Erkka kirjoitti asiasta jo tyhjentävän postauksen joten annetaan hänen kertoa tarkemmat yksityiskohdat. PS: Nuevo Latino ravintolan omistaja on tehnyt sittemmin virallisen anteeksipyynnön työntekijänsä toilailujen johdosta.

On se voimakasta tämä sosiaalinen media! Anne Rongas sai muuten juuri rahoituksen kirjoittaa sosiaalisesta mediasta oppaan opetustyötätekeville ja muille asiasta kiinnostuneille. Sometu jyrää. Sometusta löytyy muuten minunkin perustama ryhmä: Sosiaalinen media osana yhteisöä. Tervetuloa mukaan oppimaan.

Bongasimme kuvan kultapandan viikonlopun retkellä Korkeasaareen. Saaren monet kivet, kävyt ja kaivonkannet tuottivat pojalleni suurta riemua.

pikkupanda_korkeasaari

Kerro ystäville:
  • Facebook
  • Twitter
  • del.icio.us

Lisää kirjoituksia samoista aiheista:

  • http://nettiapina.fi Heikki

    Ei tuo pelkkä blogaaminen ja linkittäminen varsinaista Google-pommittamista ole, ainakaan mikäli luotamme Wikipedian määritelmään (ja miksi emme luottaisi):
    http://en.wikipedia.org/wiki/Google_bomb

  • http://loistava.info/2008/06/24/ravintola-nuevo-latino-vetaa-herneet-venttiiliin-suurlahettilaat-messiin/ Loistava » Blog Archive » Ravintola Nuevo Latino vetää herneet venttiiliin, suurlähettiläät messiin

    [...] Petja, Kokoonpanolinja, Visa Kopu, Tekkiblogi, Pate Ylinen, Ravintolablogi, Oudot.net, Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta, s1t ja tietenkin [...]

  • http://metsamies.com/blog/ sampsa

    Näinpä näkyy olevan. Törmäsin eilen aika hauskaan Google pommilistaan: 10 successful google bombs

  • http://metsamies.com/blog/ sampsa

    Näinpä näkyy olevan. Törmäsin eilen aika hauskaan Google pommilistaan: 10 successful google bombs

  • http://metsamies.com/blog/2008/06/irakin-sota-media/ Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta » Archive » Irakin sota, tapaus Nuevo Latino ja media

    [...] viikolla Nuevo Latino sai osakseen kielteistä julkisuutta ravintolatyöntekijän törttöiltyä asiakkaalle. Jaikussa syntyi idea nostaa tapauksesta kertovat [...]

blog comments powered by Disqus

Trackbacks


Switch to our mobile site